Pentutehtailija ei tutkituta koirien terveyttä, eikä niitä ole rokotettu tai madotettu. Koiria myydään usein huomattavan halvalla. Hankintahinta on kuitenkin vain pieni osa koiran kokonaiskustannuksista, ja pentutehtailijalle maksettu halpa hinta kostautuu usein korkeina terveydenhoitokuluina.

Pentutehtailijan pennut ovat heikkokuntoisia huonon hoidon, heikkolaatuisen ravinnon sekä rokotusten ja madotusten puutteen takia. Toisin kuin vastuullisella kasvattajalla, pentutehtailijalla on kiire myydä pennut. Näin siksi, että pennun terveysongelmat eivät ehtisi tulla esille ennen uuteen kotiin pääsyä. Pennut ovat voineet saada jo pysyviä vaurioita eivätkä kehity normaaleiksi aikuisiksi. Pahimmassa tapauksessa koirat sairastuvat johonkin tarttuvaan tautiin, jota eläinlääkäri ei pysty parantamaan.

Pentutehtailijalla nartut asuvat usein häkeissä ja toimivat pennuntekokoneina, ja ne voidaan astuttaa jokaisesta juoksusta. Se on nartulle suuri rasitus. Osa pentutehtailijoista rekisteröi jotkut pentueensa Suomen Kennelliitossa, mutta tuottaa seuraavista juoksuista rekisteröimättömän pentueen. Jotta pentue voidaan rekisteröidä Suomen Kennelliitossa, tulee saman emän pentueiden välillä olla yli 10 kuukautta eikä nartulla saa olla yli viittä pentuetta elinaikanaan.

Hälytyskellojen tulisi soida, jos:

  • myyjällä on kova kiire tehdä kaupat eikä hän ole kiinnostunut kyselemään, millaisen kodin tarjoaisitte pennulle
  • pentua tarjotaan heti ensinäkemältä mukaan
  • emää tai muita pentuja ei ole nähtävillä
  • myyjällä on käytössä prepaid-liittymä eikä kasvatustoiminnasta tai koirista löydy tietoja
  • kaupat halutaan tehdä parkkipaikalla tai "matkan varrella" eikä myyjä tee kirjallista sopimusta
  • pentua ei ole tunnistusmerkitty tai rekisteröity Suomen Kennelliittoon
  • sillä ei ole terveystodistusta.

Vaikka tuntisit sääliä huonoissa oloissa kasvatettua pentua kohtaan, älä koskaan osta pentua huonosta oloista! Pelastaessasi yhden pennun tuet samalla pentutehtailijan toimintaa ja koirien kärsimys jatkuu. Ilman ostajia ei pian ole myyjiäkään.

Monet pentutehtaat ilmoittavat pennuistaan samoissa paikoissa kuin vastuulliset kasvattajatkin. Rotujärjestöjen kasvattajalistoilta epärehellisimmät kasvattajat yleensä puuttuvat. Epämääräiset ilmoitukset rekisteröimättömistä vahinkopennuista kannattaa unohtaa, sillä kasvattajien on mahdollista rekisteröidä vain yksi vahinkopentue Suomen Kennelliiton rekisteriin.

Pentutehtailijat selittävät usein esimerkiksi puuttuvia terveystuloksia vahinkoastumisella, vaikka toiminta onkin suunnitelmallista ja liian nuoria tai vanhoja koiria rasitetaan pennutuksella rahan takia.

Ohjeita koiran hankkimiseen löydät Kennelliiton Hankikoira.fi -sivustolta. Katso myös Kennelliiton pentulista.