Tutustu Kennelliiton kennelneuvojiin

Iro Kaukonen toimii kennelneuvojana Etelä-Pohjanmaan kennelpiirissä, Johanna Putaansuu Lapin kennelpiirissä ja Saara Sampakoski Satakunnan kennelpiirissä. Kaikki ovat kokeneita koiraharrastajia. Heillä on useamman vuoden kokemus kennelneuvojana toimimisesta ja näkemys siitä, mikä kennelneuvojan työssä on tärkeää.

Iro Kaukonen, Etelä-Pohjanmaan kennelpiiri

Hankin ensimmäisen koirani vuonna 1993, pian perään hankin sille kaveriksi toisen ja sille tielle jäin. Minua puri äkäinen koira ollessani noin 9-vuotias ja olin siitä asti pelännyt niitä. Koirat kuitenkin jostain syystä kiehtoivat ja oman pennun hankittuani yleinen pelko koiria kohtaan alkoi hälvetä.

Löysin oman rotuni, novascotiannoutajan, vuonna 2002, kun aloin toden teolla käydä kiinnostavia rotuja läpi. Toinen ihannoimani, ja nykyään kasvattamani rotu, newfoundlandinkoira, tuli mukaan kuvioihin vuonna 2004. Siitä lähtien on molempien rotujen edustajia asunut meidän huushollissa.

Koirien kanssa on tullut kokeiltua monenlaista harrastusta, mutta kyllä meillä parasta on metsäleikit ja uintireissut. Koiramme saavat liikkua vapaasti joka päivä isolla tontillamme ja illalla kerääntyvät nukkumaan pitkin poikin olohuonetta.

Ensisijainen syy kennelneuvojaksi hakeutumisessa oli varmasti halu olla tukemassa koirien hyvinvointia Suomessa. Olen aina ollut hyvin halukas auttamaan toisia erilaisissa asioissa, ja koin, että tässä tehtävässä pystyn hyödyntämään sekä omaa persoonallisuuttani, että tietotaitoa koiramaailmasta.

Aloitan alueeni kasvattajiin tutustumisen jo oman kennelpiirini järjestämällä Kasvattajan peruskurssilla, kun käyn siellä esittäytymässä ja luennoimassa. Toivon esittäytymisen auttavan uusia kasvattajia lähestymään kennelneuvojaa tarvittaessa, kun näkevät, että ihminen tätä työtä vain tekee. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon tavoitettavissa sekä myös näkyvillä tapahtumissa kaikille koiranomistajille.

Koska meillä on vaitiolovelvollisuus, meiltä voi huoletta kysyä mitä tahansa. Maalaisjärjellä yleensä löytyy kaikenlaisiin asioihin ratkaisu.

Kennelneuvojalla tulisi olla empatiakykyä. Hänen tulisi ymmärtää erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja kuunnella asiakkaita. Toisaalta ongelmakohtiin on pystyttävä puuttumaan rohkeasti ja asioista on osattava sanoa ääneen. Koiratietoudesta, kasvatuksesta ja monen muun asian tuntemuksesta on suuri hyöty tehtävässä, mutta itse koen tärkeimmäksi taidoksi kyvyn kohdata ihminen. Joskus ensi kohtaamisella joku saattaa säikähtää kennelneuvojan ilmestymistä paikalle ja tavallaan asennoitua yllätysvierailijaa vastaan, mutta hetkisen keskusteltua alkaakin löytyä asioita, joissa kaipaa apua tai ainakin tukea. Silloin täytyy osata sopeutua tilanteen muutoksiin.

Kennelneuvojaksi haluavan tulisi olla ensisijaisesti kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista, ja hänen tulisi olla halukas toimimaan eläinten edun mukaisesti.

Johanna Putaansuu, Lapin kennelpiiri

Koiraharrastukseni alkoi vuonna 1992, kun sain ensimmäisen mopsini. Siitä saakka minulla on ollut mopseja ja olen kasvattanut niitä vuodesta 2003 alkaen. Vuolasvirta-palkinto minulle myönnettiin vuonna 2013. Mopsin lisäksi minulla on ollut cockerspanieli, berninpaimenkoira ja uusimpana rotuna hovawart. Olen harrastanut koirieni kanssa lähinnä näyttelyitä sekä jonkin verran omaksi ja koiran iloksi agilityä ja tottelevaisuutta. Tällä hetkellä nämä harrastukset ovat jääneet vähemmälle. Käyn paljon koirieni kanssa metsässä kävelemässä, se on hyvää vastapainoa päivätyölleni. Minulla on asuntovaunu, joka on kausipaikalla Pyhätunturilla. Siellä teen lyhyitä reilun kymmenen kilometrin päiväretkiä nuorimman mopsini kanssa. 

Hakeuduin kennelneuvojaksi vuonna 2009. Minulla oli jo kokemusta koiranomistamisesta, kasvattamisesta sekä koiraharrastuksista. Koin, että minulla on annettavaa myös muille koiranomistajille ja kasvattajille. Halusin koiraelämääni jotain uutta, missä voisin hyödyntää omaa osaamistani ja tietoani. Koirat ja koirien hyvinvointi on aina ollut lähellä sydäntäni ja koin, että kennelneuvojana voin vaikuttaa myös koirien hyvinvointiin. 

Kennelneuvojalle on helppo soittaa ja tärkeää onkin, että kennelneuvojaan otettaisiin herkästi yhteyttä, kun jokin asia askarruttaa kasvattajan mieltä. Usein kuunteleminen ja yhdessä ratkaisun etsiminen asiaan voi jo riittää. Kennelkäynnillä kennelneuvojan kanssa keskustellessa kasvattaja voi huomata miten jonkin asian voisi tehdä toisin tai hän saa vahvistusta hyväksi havaitulle käytännölleen. On asioita, joissa en välttämättä pysty auttamaan, mutta silloin voin kertoa mihin kasvattaja voi ottaa yhteyttä ja mistä hän löytää tarvitsemansa avun. 

Kennelneuvoja tekee yhteistyötä kasvattajien, koiranomistajien, kennelpiirien, aluekouluttajien sekä eläinsuojeluviranomaisten kanssa. On tärkeää, että kennelneuvoja tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja on valmis tähän yhteistyöhön. Kennelneuvonta on vapaaehtoistyötä, jota tehdään omalla vapaa-ajalla. Koen kuitenkin niin, että tätä voi hyvin tehdä oman päivätyön ohessa. 

Saara Sampakoski, Satakunnan kennelpiiri

Ollen ollut koiraihminen pienestä pitäen, se naapurintyttö joka haki talonyhtiön koiria kävelylle. Ensimmäisen oman koirani, pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoiran sain 9-vuotiaana. Sittemmin olen omistanut kaksi irlanninsusikoiraa, suomenlapinkoiria, kaksi dobermannia ja yhden suomenajokoiran. Sileäkarvainen noutaja on aina myös kuulunut muonavahvuuteen. Tällä hetkellä meillä on kolmea kotimaista rotua, suomenlapinkoiria, lapinporokoiria ja karjalankarhukoiria. Olen kasvattanut suomenlapinkoiria pitkän tovin, reilut 30 vuotta ja nähnyt rodun kehityksen. Ulkomuototuomariksi olen valmistunnut vuonna 2010 ja arvostelen osaa FCI:n ryhmän 5 koiria. Mitään erityisempää en koirineni harrasta, ne ovat mukana päivän tekemisissä sekä marja- ja sienireissuilla syksyisin. Metsästyskoirat pääsevät aktiivisesti metsälle ja lappalaiset ovat muuten vain lenkkiseurana. 

Omassa kennelpiirissäni on paljon kasvattajia ja sen puolesta myös jonkun verran haasteita. Minulle eläinten hyvinvointi on aina ollut tärkeä asia, olen nähnyt myös ikäviä tapauksia hyvinkin läheltä ja halusin kantaa oman korteni kekoon. Tämä ei kuitenkaan ole kokopäivätyötä ja tätä hommaa voi tehdä siinä laajuudessa kuin itsellä rahkeet riittää. Pienikin panostus on aina plussaa!

Meillä on kolmenlaisia käyntejä. Vuolasvirta-kasvattajapalkinnon anomiseen liittyvät käynnit ovat aina iloisia, kasvattaja on saavuttanut tietyn päämäärän ja käynti on tuolloin hyvin positiivinen.

Rutiinikäynnit, joita teemme aktiivikasvattajien luo, ovat yleensä myös positiivishenkisiä, sillä suurin osa kasvattajistamme hoitavat asiansa hyvin. Vaikka puhumme rutiinikäynneistä, niin korostan, että jokainen kennelneuvojan käynti on aina yksilöllinen.

Käynnit, joilla käymme kennelneuvojalle tehtyjen ilmoitusten perusteella, hoidamme useimmiten kahden kennelneuvojan voimin. Mikäli ilmoitukseen on ollut aihetta, pyritään selvittämään asia keskustelemalla ja yhteisellä suunnittelulla. Mikäli asiat eivät hoidu kennelneuvojien toimin kuntoon, seuraava etappi on valvontaeläinlääkäri. Onneksi tällaiset tapaukset ovat harvemmassa.

Kennelneuvojalta saa ulkopuolisen näkemyksen omasta tilanteesta ja koiranpidosta niin halutessaan kennelneuvojan voi pyytää itsekin käymään. Moni kennelneuvoja on myös pitkäaikainen kasvattaja, joten astutukseen, synnytykseen ja pennunhoitoon saa ihan arkivinkkejä, mikäli niitä tarvitsee.

Kennelliiton säännöistä voi myös kysyä kennelneuvojalta, lähinnä mistä mikäkin on löydettävissä. Sääntöjä päivitetään jatkuvasti, joten aina kannattaa tarkastaa mitä säännöt sanovat milläkin hetkellä. Ulkomuistin perusteella ei kannata toimia.

Sopimusriidat eivät kuulu kennelneuvojien toiminta-alueeseen. Tällaisissa tilanteissa me emme pysty muuta kuin kehottamaan osapuolia sopimaan asia keskenään.

Kennelneuvojan työ sopii lahjomattomalle, puolueettomalle ihmiselle. Sen verran pitää olla rohkeutta ja nahkaa nenän päällä, että pystyy kertomaan asiakkaalle myös ikävät asiat, ne joissa on parantamisen varaa kenneltoiminnassa tai koiranpidossa. Kennelneuvojaksi pyrkivän tulisi pitää ihmisistä ja eläimistä ja tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hänen ei pidä hätkähtää pienestä, ja hänen tulisi pystyä toimimaan rauhallisesti ja ystävällisesti yllättävissäkin tilanteissa.

Kennelneuvojan työ on antoisaa, ja kuitenkin suurin osa käynneistä on positiivisia. Näet hyvin hoidettuja koiria, ja pääset juttelemaan mukavien samanhenkisten ihmisten kanssa.