Koiran jalostus

Jalostus voi olla myös hyvien ominaisuuksien ylläpitämistä. Vaikka ei tietoisesti haluaisi muuttaa eläinten ominaisuuksia mihinkään suuntaan, ovat seuraavien sukupolvien ominaisuudet aina ihmisen tekemien päätösten seurauksia. Ihminen tekee valinnan siitä, millaiset koirat saavat jälkeläisiä ja näin ollen – osin tietämättään – myös siitä, mitkä geenit siirtyvät seuraavaan sukupolveen.

Kaikkia koirarotuja koskevan, Kennelliiton jalostusstrategian mukaan koiranjalostuksen tavoitteina ovat:

• säilyttää hyvinvoinnin ja normaalin lisääntymisen mahdollistava rakenne
• ylläpitää ja lisätä perinnöllistä monimuotoisuutta, joka vähentää perinnöllisten vikojen ja sairauksien esiintymistä ja suojaa immuunipuolustukseen ja lisääntymiseen liittyviltä ongelmilta
• säilyttää tasapainoinen hermorakenne ja hyvä toimintakyky
• ylläpitää ja parantaa rodunomaisen käyttäytymisen ja luonteen perustana olevia käyttöominaisuuksia.

Lisäksi jalostusstrategiassa:

• kiinnitetään erityistä huomiota koirien terveyttä edistäviin toimenpiteisiin
• pyritään edistämään kansallisten rotujemme aseman turvaamista.

Kaikki geenit sisältävä genomi on koiralla noin 2,5 miljardin emäsparin pituinen ja sisältää noin 25 000 geeniä. Lisäksi kuhunkin geeniin liittyy tekijöitä, jotka säätelevät sen toimintaa. Samasta geenistä voi olla olemassa kymmeniä eri muotoja, joilla kaikilla saattaa olla ominaisuuteen erilainen vaikutus. Jalostus on näiden eri geenimuotojen osuuksien muuttamista. Jalostusvalinnassa suositaan toivottuja ominaisuuksia ja niitä sääteleviä geenimuotoja sekä karsitaan haitallisia ominaisuuksia lisääviä geenimuotoja.

Esimerkiksi väistyvästi periytyvän sairauden osalta jalostuksella pyritään pienentämään sairautta aiheuttavan geenivirheen (mutaation) suhteellista osuutta rodun kannassa niin paljon, että mutaatio harvinaistuessaan kulkeutuu enää hyvin harvoin pennuille sekä isän että emän kautta. Toisin sanoen todennäköisyys kahden kantajan yhdistelmille pienenee.

Geenitestit auttavat torjumaan haitallisia mutaatioita

Kaikkien geenimuotojen vaikutus ei näy koiran ilmiasussa eikä koirasta aina pysty sanomaan, onko se jonkin väistyvän mutaation kantaja vai ei. Viime aikojen nopea kehitys geenitestirintamalla tarjoaa kuitenkin apua joihinkin tällaisiin tilanteisiin varsinkin sellaisten ominaisuuksien osalta, jotka määräytyvät vain yhden geenin sääteleminä. Useimmat koirien geenitestattavat ominaisuudet ovat yksittäisestä mutaatiosta johtuvia, väistyvästi periytyviä sairauksia. Jos tällaiselle sairaudelle on käytettävissä geenitesti, voidaan sen avulla käytännössä estää sairaiden pentujen syntyminen.

Mutaatioita tapahtuu jokaisessa yksilössä. Ihmisillä tehdyn tutkimuksen mukaan meistä jokainen perii vanhemmiltaan jopa 60 sellaista geenimutaatiota, jotka kaksinkertaisena annoksena esiintyessään aiheuttaisivat jonkin perinnöllisen sairauden. Mutaatio esiintyy kaksinkertaisena annoksena, jos yksilö saa sen sekä isältään että äidiltään.

Mutaatiot eivät ole pelkästään haitallisia. Joskus elimistö toimii mutaation seurauksena paremmin kuin ennen, sillä mutaatiosta saattaa seurata jokin aivan uusi, hyödyllinen ominaisuus. Näin toimiessaan sukusoluissa tapahtuvat mutaatiot ovat lajien tarpeellisen muuntumisen ja säilymisen kannalta jopa elintärkeitä. Mutaatiot lisäävät perinnöllistä vaihtelua.

Koiran genomin tutkimus on vilkasta, ja erilaisia ominaisuuksia ja mutaatioita saadaan vuonna 2005 valmistuneen koiran geenikartan avulla yhdistettyä tiettyihin kromosomialueisiin ja geeneihin. Kaikki koirilla dokumentoidut mutaatiot ovat listattuina Sydneyn yliopiston ylläpitämään OMIA-tietokantaan. Koirien perinnöllisiä ominaisuuksia tunnetaan tällä hetkellä noin 700, naudoilla noin 500, kissoilla noin 340 ja ihmisillä noin 6000. Suurin osa näistä on perinnöllisiä sairauksia, Osaa tunnetuista sairauksista esiintyy tietyissä koiraroduissa enemmän kuin satunnaisesti. Osa näistä sairauksista aiheutuu yksittäisistä mutaatioista, toiset taas monen, jopa sadan geenin sekä ympäristön yhteisvaikutuksesta.

Koirilla tunnetaan esimerkiksi silmäsairauksia, verenvuototauteja ja töpöhäntäisyyttä aiheuttavia mutaatioita. Kun sairauden aiheuttava mutaatio on paikannettu, on sille mahdollista kehittää myös geenitesti.

Monigeeniset ominaisuudet vaativat erilaisen lähestymistavan

Vaikka jalostus olisi kuinka suunnitelmallista hyvänsä, voi ihminen hallita vain ominaisuuksien periytymisen todennäköisyyksiä. Hän ei pysty tarkkaan ennustamaan, minkälaisia syntyvät pennut ovat. Suurin osa koirien tärkeistä ominaisuuksista periytyy hyvin monen geenin sääteleminä. Näillä geeneillä on lisäksi yhteisvaikutuksia sekä toistensa että ympäristön kanssa, jolloin periytymisestä tulee monimutkaista. Monigeenisiin ominaisuuksiin ei ole saatavilla yksiselitteisiä geenitestejä, mutta niidenkin parantaminen jalostuksen avulla on kuitenkin yleensä hyvinkin mahdollista, ja parhaimmillaan edistymistä voidaan saada aikaan nopeastikin.

Monigeenisen sairauden ollessa kyseessä, Kennelliitto on yhteistyössä eläinlääkärien ja rotujärjestöjen kanssa pyrkinyt kehittämään standardoidun ja toistettavissa olevan tutkimusmenetelmän jalostuskoirien seulomiseksi. Tällaisia menetelmiä ovat esimerkiksi luuston röntgenkuvaukset, sydäntutkimus, silmätutkimus, kuulotutkimus, syringomyeliatutkimus sekä lyhytkuonoisten rotujen hengitystieoireyhtymää mittaava eläinlääkärintutkimus. Näiden tutkimusten tulokset näkyvät julkisesti Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä. Tutkimustuloksia hyödyntämällä sairauksia saadaan vähennettyä. Perussääntö on, että jalostuskoiralla tulisi karsittavaksi halutussa sairaudessa olla rodun keskitasoa parempi tulos.

Uusia terveystuloksia kertyi järjestelmään 67 939 vuonna 2016 ja 71 241 vuonna 2017. Lisäksi järjestelmään kertyy tietoa geenitestituloksista sekä uroskoirien kiveksistä; koirien lisääntymiskykykin on perinnöllinen ominaisuus, ja siksi Kennelliitto vaatii, että rekisteröitävän pentueen isällä on normaalit kivekset. Kivestieto tallennettiin vuonna 2017 11544 koirasta. Noin 134 rodulla pentueen vanhempien terveystutkimuksia ja geenitestituloksia on otettu myös pentujen rekisteröinnin ehdoksi PEVISA-ohjelmaan.

Jalostus on lisännyt terveyttä ja hyvinvointia

Jalostuksen avulla on saatu useita eri roduissa esiintyviä vikoja ja sairauksia vähenemään. Rotujen harrastajat ovat olleet aktiivisia, kun rodussa on ilmennyt jokin uusi sairaus. He ovat keränneet tutkijoiden kanssa koirista näytteitä geenitutkimuksiin, joiden tuloksena sairautta aiheuttava geenivirhe on löytynyt ja jalostuksen avuksi on saatu geenitesti.

Tällaisia esimerkkejä on roduista lukuisia. Mainittakoon suomenlapinkoiran Pompen tauti, landseerin trombopatia, basenjin Fanconin syndrooma, alaskanmalamuutin polyneuropatia sekä kooikerhondjen verenvuototauti ja perinnöllinen selkäydinhalvaus. Testejä on suurimmassa osassa rotuja käytetty viisaasti niin, että geenivirheen kantajat on pidetty mukana jalostuksessa yhdistämällä ne geneettisesti terveiden koirien kanssa, jolloin kantajien tarpeeton karsinta ei ole päässyt supistamaan rotujen elinvoimalle tärkeää perinnöllistä vaihtelua.

Monigeenisten ominaisuuksien osalta esimerkiksi voidaan ottaa suomenpystykorvien epilepsia sekä monilla roduilla esiintyvät lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt. Suomenpystykorvalla esiintyi 2000-luvun alussa epilepsiaa noin 5–6 prosentilla koirista. Omistajille tehtyjen kyselyjen ja sairaista koirista tulleiden ilmoitusten perusteella laskettavan ns. EPI-luvun avulla epilepsiaa sairastavien suomenpystykorvien osuus on laskenut 1–2 prosenttiin.

Lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt ovat koirien yleisimpiä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Niitä esiintyy erityisesti jätti- ja suurikokoisilla roduilla, mutta varsinkin lonkkanivelen kasvuhäiriötä voidaan tavata millä rodulla tahansa. Hyvin monella rodulla lonkka- ja/tai kyynärkuvaus on osa PEVISA-ohjelmaa. Edistystä koirien lonkka- ja kyynärnivelten terveydessä on tapahtunut: suomalaiskoirien nivelet ovat nykyisin useimmissa roduissa terveempiä kuin 1980- ja 1990-luvuilla.

Esimerkiksi beaucenpaimenkoiralla eli beauceronilla sekä bernhardinkoiralla esiintyvä lonkkanivelen kasvuhäiriö on selvästi vähentynyt. Kun vielä vuosina 1995–1999 syntyneillä beauceroneilla terveiden lonkkien osuus oli 51 prosenttia, oli se vuosina 2010–2015 jo 81 prosenttia. Bernhardinkoirilla terveiden lonkkien osuus nousi samojen ajanjaksojen välillä 27 prosentista 59 prosenttiin, ja matka toivottavasti jatkuu. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut myös saksanpaimenkoirilla ja monilla muilla roduilla. 

Rodun jalostuskoirille tarpeelliset terveystutkimukset ja geenitestit on mainittu rodun jalostuksen tavoiteohjelmassa. Jalostuksen tavoiteohjelman löydät rodun omalta etusivulta Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä (jalostus.kennelliitto.fi).

Perinnöllisen vaihtelun ylläpitäminen auttaa ylläpitämään terveyttä

Myös sukusiitoksen välttäminen vähentää mahdollisuutta perinnöllisten sairauksien puhkeamiselle. Sukusiitos lisää todennäköisyyttä sille, että jälkeläinen saa saman mutaation kummaltakin vanhemmaltaan ja tuo siten osaltaan haitallisten mutaatioiden vaikutuksia esille. Sukusiitosta on vielä 1900-luvun puolivälissä käytetty tarkoituksellisesti, vakiinnuttamaan rotuihin toivottuja ominaisuuksia.

Tiedon lisäännyttyä tarkoituksellisesta sukusiitoksesta on tullut harvinaista. Nykyisin Kennelliitto rekisteröi vahvimmista sukusiitosyhdistelmistä syntyvät pennut vain Ei jalostukseen (EJ) -rekisteriin. Suurin osa näistä tapauksista on vahinkoja. Suomenpystykorvalla PEVISA-ohjelma rajoittaa myös rekisteröitävien pentueiden sukusiitosasteita.

Rotujen sisäistä sukulaistumista ja sukusiitosta torjutaan myös roturisteytyksillä ja rekisterin ulkopuolisten maatiaiskoirien jalostuskäytöllä. Esimerkiksi kotimaisilla roduillamme suomenlapinkoiralla ja lapinporokoiralla on rotujärjestön esityksestä mahdollista käyttää jalostukseen rekisteröimättömiä työkoiria niin sanottujen rotuun ottojen kautta, ja näin laajentaa rotujen geneettistä kantaa.

Suomenpystykorvalla perinnöllistä vaihtelua on pyritty lisäämään koiraharrastusmaailmassa melko radikaalillakin tavalla, kun rotu yhdistettiin vuonna 2006 itärajantakaisen karjalaissuomalaisen laikan kanssa. Nämä Suomen ja Venäjän rajan toisistaan eristämät rodut ovat aikanaan olleet yksi yhtenäinen populaatio. Tällaisia toimia tarvittaisiin myös muualla maailmassa toisistaan eriytyneille sukulaisroduille niiden jalostuspohjan laajentamiseksi.

Perinnöllistä vaihtelua voidaan säilyttää ja geenivirheiden esiintuloa ehkäistä käyttämällä rodun yksilöitä jalostukseen mahdollisimman monipuolisesti ja tasaisesti. Usealla kymmenellä rodulla onkin käytössä rajoitus yksittäiselle yksilölle rekisteröitävälle jälkeläismäärälle. Yksittäisen yksilön jalostuskäytön rajoittaminen on tutkimusten mukaan risteytysten ja rotuun ottojen ohella tehokkain tapa estää kannan liiallista sukulaistumista.

Teksti: Katariina Mäki 28.3.2018

Rotujärjestöt ja niiden alaiset rotua harrastavat yhdistykset vastaavat omien rotujensa jalostuksesta ja jalostusta koskevista tarkemmista ohjeista.

Rotujärjestöjen ja -yhdistysten jalostustoimikuntien toimiohje