Suomenajokoira

Rodun suosiota ylläpitää jäniksen ja ketun pitkät metsästysajat. Vuonna 2023 suomenajokoira oli kahdeksanneksi suosituin koirarotu. Pentuja rekisteröitiin 943 kappaletta.

Monen metsästysharrastajan mielestä suomenajokoira on tällä hetkellä maailman paras ajava koirarotu.

Suomenajokoirauroksen korkeus on 55-61cm, nartun 52-58 cm. Sen karvapeite on kaksinkertainen, kolmivärinen ja melko sileäkarvainen. Rakenne on tasakorkea, korkeuttaan selvästi pidempi, voimakas, mutta ei raskasrakenteinen. Luonne on rauhallinen ja ystävällinen. Kotioloissa suomenajokoira haukkuu ja vahtii vähän tai ei ollenkaan. Erittäin metsästysviettisenä se soveltuu paremmin metsästys- kuin seurakoiraksi.

Ajokuningas valitaan vuosittain Kilpa-ottelussa

Suomenajokoirien vuosittain käyttöpuolen päätapahtuma on mestaruusottelu Kilpa. Ensimmäinen Kilpa järjestettiin vuonna 1937 ja sotavuosia lukuun ottamatta se on järjestetty joka vuosi. Kilpailijat valitaan siten, että kunkin kennelpiirin mestaruuskisoista pääsee kolme suomenajokoiraa lohkon valintakokeisiin. Lohkoja on neljä. Jokaisesta lohkosta kolme parasta pääsee Kilpaan, johon osallistuu automaattisesti myös edellisvuoden ajokuningas. Ottelun voittaja kruunataan Ajokuninkaaksi.

Perusrakenteeltaan melko luonnonmukainen metsästyskoira

Suomenajokoirille lasketaan jäniksenajokoetulosten perusteella metsästysominaisuuksien jalostusarvoennustetta, BLUP-indeksiä, joka kuvaa koiran geneettistä tasoa ominaisuudessa. Sen laskennassa otetaan huomioon kaikki koiran sukulaistulokset sekä korjataan tuloksia niihin vaikuttavien tekijöiden, esimerkiksi koekelin tai koiran iän, suhteen. BLUP-indeksejä tulkitaan siten, että rodun keskiarvo on 100. Alle 100 indeksi on huonompi ja yli 100 parempi kuin rodun keskitaso.

Metsästyskoirana suomenajokoiran perusrakenne on melko luonnonmukainen, mistä johtuen rakenteellisista erikoisuuksista johtuvia ongelmia ei rodussa esiinny. Mutta jatkuva perinnöllisten vikojen ja sairauksien seuranta on välttämätöntä, jotta viat eivät pääse yleistymään kannassa. Rodulla esiintyviä sairauksia on pikkuaivojen etenevään surkastumiseen liittyvä ataksia, johon on kehitetty geenitesti, jonka avulla sairaiden pentujen syntyminen ehkäistään välttämällä kahden sairautta kantavan yksilön yhdistämistä. Kantaja voidaan yhdistää ataksianormaaliperimäiseen koiraan. Rodussa esiintyy sydänsairauksia (kardiomyopatia), imusolmukesyöpää (lymfooma), mustan karvatupen kasvuhäiriötä (follikulaaridyspasia) ja atooppista ihottumaa. Näistä sairauksista tehdään yliopistollisia tutkimuksia yhteistyössä rotujärjestön kanssa. Lonkkanivelen dysplasiaa esiintyy myös jossakin määrin ja sitä pystytään seuraamaan lonkkaindeksin avulla. Tavoitteena on, että suurimmassa osassa jalostusyhdistelmistä uroksen ja nartun lonkkaindeksien keskiarvo on yli 100.

Ensimmäinen rotumääritelmä laadittiin 1893

Suomenajokoiran määrätietoisen rodullisen kehityksen voidaan laskea alkaneen, kun metsästyskoiraharrastajat perustivat Suomen Kennelklubin vuonna 1889 ja yhdeksi ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin suomalaisen ajokoirarodun luominen. Koska maahamme pääasiassa Venäjältä, Ruotsista ja Englannista jo tuodut rodut eivät täyttäneet niille asetettuja metsästysvaatimuksia, joukko aktiivisia metsästysharrastajia alkoi etsiä jo Suomessa olevista koirista parhaiten metsästykseen soveltuvat yksilöt ja kehittää niiden avulla suomalaista ajokoiraa.

Suomen Kennelklubin ensimmäisestä näyttelystä vuonna 1891 valittiin kolme ja seuraavana vuonna kahdeksan koiraa, joiden pohjalta laadittiin ensimmäiset rotumerkit vuonna 1893. Koiran väriksi vahvistettiin punaruskea. Koska väri ei kuitenkaan vakiintunut, vaan musta mantteli pyrki voimakkaasti esiin, jouduttiin 1900-luvun alussa palaamaan kolmiväriseen koiraan. Nykyinen rotumääritelmä on suurimmaksi osaksi peräisin vuodelta 1932.

Suomen Ajokoirajärjestö – Finska Stövarklubben ry 
Suomenajokoiran rotumääritelmä