Suomen Kennelsäätiö perustettiin 26.11.2017 Suomen Kennelliiton valtuuston päätöksellä. Kennelsäätiö merkittiin säätiörekisteriin helmikuussa 2018. 

Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi. Tulevaisuudessa säätiö myöntää mahdollisuuksien mukaan apurahoja ja avustuksia tutkimuksiin, jotka tukevat säätiön tarkoitusta. 

Säätiö tarjoaa sen toiminnasta kiinnostuneille monenlaisia mahdollisuuksia jakaa osaamistaan koiraharrastuksen tueksi ja samalla myös oppia uutta koiraharrastuksen historiasta. Hyvin pienikin vapaaehtoistyöpanos on tässä vaiheessa tärkeä, jotta säätiön toiminta saadaan käynnistettyä. Vapaaehtoistyöhön mukaantulo ei edellytä sitä, että omistaa itse koiran. Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä säätiön hallituksen puheenjohtaja Eeva Anttiseen.

Kennelliiton hallitus valitsee Suomen Kennelsäätiön hallitukseen kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja viisi jäsentä sekä kaksi varajäsentä. 

Kennelsäätiön hallitus vuonna 2022

Eeva Anttinen, puheenjohtaja
Harri Lehkonen, jäsen
Kirsi Sainio, jäsen
Helena Suni, jäsen
Säde Hohteri, jäsen
Heidi Lahtinen, jäsen
Pertti Korhonen, varajäsen
Matti Luoso, varajäsen

 

Suomen Koiramuseon verkkosivut >


Lisätiedot

Eeva Anttinen
Suomen Kennelsäätiön hallituksen puheenjohtaja
eeva.anttinen@kolumbus.fi
puh. 050 407 8484