Myös yksilökilpailussa kulta matkasi Suomeen, kun Sanni Pulli sijoittui ensimmäiseksi.

Lauantaina Tanskan Herningissä järjestetty junior handlereiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailu päättyi suomalaisjuhliin, kun Suomi voitti kultaa niin yksilö- kuin joukkuekilpailussakin. Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui ensimmäiseksi ohi toiseksi sijoittuneen Norjan ja kolmanneksi jääneen Ruotsin. Yksilökilpailun kultaa nappasi Suomen Sanni Pulli himmeämpien mitalien matkatessa Norjaan ja Tanskaan.

Joukkuekilpailussa Pohjoismaiden mestaruus oli Suomelle jo kolmas peräkkäinen. Ensi vuonna Suomi pääsee puolustamaan mestaruuttaan ja hakemaan jo neljättä peräkkäistä kotikisoissa.

Suomen junior handler -maajoukkueeseen kuuluivat Sanni Pulli, Ella Ruuni, Emma Tammi ja Jessica Yli-Sassi. Mukana matkassa olivat myös joukkueenjohtaja Tytti Lintenhofer ja Laura Lintenhofer. Kotikentällä joukkueen menestystä jännitti Kennelliitossa junior handler -asioista vastaava Laura Lehdistö.

Lämpimät onnittelut joukkueelle ja tukijoukoille, jotka ovat jälleen tehneet upeaa työtä joukkueen kanssa.

JH Pohjoismaiden mestari 2021
Kuva: Hilde Fredriksson