Tutkimusikä ja lausunnon voimassaolo

Tutkimushetkellä koiran on oltava vähintään 12 kk:n ikäinen. Alle kolmevuotiaalle koiralle tehty tutkimus on voimassa kaksi vuotta lausuntopäivästä. Mikäli rodun PEVISA-ohjelmaan on kirjattu vaatimus polvilausunnosta, pitää vanhentunut lausunto uusia ennen seuraavaa astutusta. Kolmevuotiaalle tai tätä vanhemmalle koiralle annettu lausunto ei vanhene.

Alle kolmen vuoden iässä annettu polvilausunto 1/0, 0/1 ja 1/1 voidaan kumota kolmen vuoden iän jälkeen tehdyllä uusintatutkimuksella, jossa koira saa tuloksen 0/0. Muissa toisistaan poikkeavien tulosten tapauksissa huonompi tulos jää voimaan, kunnes paneeli on tutkinut koiran.

Lausunnon saaminen

Polvilumpioluksaatiolausunto on annettava koiranomistajan kotimaassa tai Suomessa. Löydät listan lausuntoja antavista, yhteystietonsa julkaisun sallineista eläinlääkäreistä täältä.
Ahvenanmaalaisessa omistuksessa oleville koirille voidaan hyväksyä myös ruotsalainen polvilumpioluksaatiolausunto, jos tulos on aste 0 tai aste 1.

Ulkomaisten sekä tuontikoirien polvilausunnot

Tuontikoirista, ulkomaisista jalostuskoirista ja tuontisperman osalta Kennelliitto hyväksyy lausunnot, jotka on annettu käyttäen Putnamin asteikkoon verrattavissa olevaa luokittelua. Lausunnosta tulee käydä ilmi, että koira on ollut tunnistusmerkitty tutkimushetkellä.

Lausunnosta valittaminen

Omistaja voi pyytää koiran polvinivelten tutkimista Kennelliiton polvipaneelissa, jos koiralle on annettu toisistaan poikkeavia lausuntoja. Huonoin tulos jää voimaan, kunnes paneeli on tutkinut koiran. Tämä pätee, vaikka huonomman lausunnon voimassaolo olisi päättynyt.

Polvipaneeli järjestetään pääsääntöisesti kerran vuodessa, yleensä syksyllä. Paneelissa polvet tutkii kolme ortopediaan erikoistunutta eläinlääkäriä. Ilmoitamme paneelista etukäteen Kennelliiton nettisivuilla. Paneeliin ilmoittaudutaan vapaamuotoisella kirjallisella pyynnöllä. Ennen paneelia omistajan tulee myös suorittaa käsittelymaksu (kts. hinnasto), jota ei palauteta. Paneelin antama tulos korvaa aiemmat lausunnot.

Polvilausuntoihin liittyvä ohje

Downloadable file
Polvilumpioluksaatio-ohje
Ohjeessa kerrotaan Kennelliiton hyväksymän polvilumpion sijoiltaanmenon tutkimuksen toteutus ja lausuntomenettely sekä lausuntojen voimassaoloajat. Voimassa 1.1.2022 alkaen.
Päivitetty
Ohje polvilumpioluksaation tutkimisesta ja luokituksesta (Polvilumpioluksaatio-ohje)
Ohjeessa kerrotaan Kennelliiton hyväksymän polvilumpion sijoiltaanmenon tutkimuksen toteutus ja lausuntomenettely sekä lausuntojen voimassaoloajat. Voimassa 1.1.2022 alkaen.
Päivitetty
Patellainstruktion
I direktiven redogörs för genomförandet av en knäundersökning som godkänts av Kennelklubben, utlåtandeförfarandet och giltighetstiderna av utlåtanden. Gäller från 1.1.2022.
Päivitetty

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Röntgenkuva koiran lonkista
Lonkka- ja kyynärnivellausunnot annetaan röntgenkuvista Lue lisää
Valkoinen koira juoksee niityllä
Sydänsairauksia kartoitetaan sydänkuuntelun ja ultraäänitutkimuksen avulla Lue lisää