Kahden kuukauden kiinnitys

Valloittavien pentujen kuvia ja videoita katsoessa saattaa ajatella, että koiranpentujen kasvattaminen on pelkkää iloa ja riemua. On se toki sitäkin, mutta samalla myös hyvin sitovaa. Ensimmäisillä viikoilla riittää vauvapyykkiä ja mitä suuremmiksi pennut kasvavat, sitä enemmän on puuhaa tilojen puhtaanapidossa, ruokinnassa ja pentujen sosiaalistamisessa. Viimeinen kuukausi ennen luovutusta on niin kiihkeä, että omiin hommiinsa pystyy keskittymään oikeastaan vain niinä hetkinä, kun pennut nukkuvat.

Nartun kiima ei aina tule juuri silloin kun sitä odottaisi. Kun kasvattaja on tehnyt päätöksen nartun astuttamisesta ja sopinut hyvissä ajoin uroksen omistajan kanssa käytännön toimista, alkaa kiiman odotus. Useimmat suomenpystykorvanartut ovat kiimassa kahdesti vuodessa, mutta on niitäkin, jotka tulevat kiimaan vain kerran vuodessa. Tavallisesti narttu tulee kiimaan 6-10 kuukauden välein ja vaikka nartun kiimaväli olisi suhteellisen säännöllinen, voi ajankohta vaihdella helposti kuukauden suuntaan tai toiseen.

Ennen kuin nartun astuttaa, pitää varmistaa, että omassa kalenterissa on tilaa pennuille. Jos astutus onnistuu, pennut syntyvät noin parin kuukauden kuluttua siitä. Vaikka narttu huolehtii pennuista niiden parin, kolmen ensimmäisen elinviikon ajan, on kasvattaja alusta alkaen pentuihin sidottu. Avuttomista, pienistä pennuista huolehtivaa narttua ei pidä jättää vieraan hoitoon. Tiedetään, että nartun kokema stressi vaikuttaa pentuihin jo jopa ennen niiden syntymää.

Vapaana toimittajana etätyö oli minulle tuttu juttu jo ennen koronakevättä. Maaliskuussa syntyneille Ezhvan ja Akun pennuille oli siis työn lomassa hyvin aikaa, mutta millekään muulle ei sitten oikein ollutkaan.

Vitsailen, että koskaan ei tupani ole niin siisti kuin silloin, kun talossa on pennut. Koskaan muulloin en nimittäin luuttua lattiaa niin usein kuin silloin - monta kertaa päivässä. Noin kolmen viikon iässä pennut muuttavat meillä tupaan, jossa on lattiamateriaalina kestävä muovimatto. Kamareiden puulattioille niillä ei ole asiaa.

Kesällä pentujen kanssa on helpompaa, kun ne voi neljän, viiden viikon iästä lähtien laskea ulos aamusiivouksen ajaksi. Pennuilla on vaistonvarainen pyrkimys pitää pesänsä puhtaana ja jos kasvattajalla on erillinen koiratalo, josta pennut pääsevät ulkotarhaan aina halutessaan, oppivat ne nopeasti sisäsiisteiksi. Minulla ei koirataloa ole, joten viimeisen pentukuukauden ajan aamun aloitti aina pentujen yöllisten jätösten siivoaminen.

Kun kakat oli noukittu keskeltä lattiaa, seiniltä, kaapin alta ja lelupossun päältä, kun oven suussa olevat märät sanomalehdet oli sullottu jätesäkkiin, kun lattia oli esipesty, vesi vaihdettu ja lattia pesty, oli aika valmistaa aamiainen itselle ja pennuille. Keväällä kaikki aamut eivät olleet suloisia ja lämpimiä. Jos lämpötila oli lähellä nollaa, sade räntää ja tuuli hyytävä, pennut vain piipahtivat pihalla ja palasivat sen jälkeen sisälle ”siivousavuksi”.

Ezhvan ja Akun pentue on seitsemäs kasvattamani pentue. Nämä höyheneukkolaiset olivat ensimmäiset, jotka eivät herättäneet minua hirmuisella parkumisellaan auringonnousun aikaan. Aamuisin tuvasta paljastui kuitenkin aina sellainen siivo, että tiesin yöllä harrastetun muutakin kuin nukkumista. Aamu-unisena arvostin suuresti sitä piirrettä, etteivät pennut kaivanneet minua mukaan yöllisiin leikkihetkiinsä.

Kahdeksanviikkoisina eli luovutusiässä pentujen pitäisi syödä noin neljän tunnin välein, nelisen kertaa päivässä. Jos Ezhvan ja Akun pennut olivat helppoja aamuisin, tuottivat ruokailut ongelmia senkin edestä. Suurin ”syyllinen” taisi olla pentujen emä Ezhva, joka ei itse vierottanut pentuja ollenkaan. Jotkut nartut oksentavat pennuille ruokansa, mutta sitä Ezhva ei ole koskaan tehnyt. Sen sijaan sen maidontuotanto ei osoittanut mitään ehtymisen merkkejä.

Kasvatustyön yksi viehätys on siinä, että jokainen pentu ja pentue opettaa uutta. Tämä pentue opetti sen, että jos emä ei sulje maitobaariaan ajoissa, kasvattajan on tehtävä se. Useimmat emät alkavat vierottaa pentujaan tissiltä viimeistään silloin, kun pennut ovat noin kuuden viikon ikäisiä. Samaan aikaan pennut oppivat syömään kiinteää ruokaa säännöllisesti ja riittävästi. Aikaisemmin tämä on toiminut oppikirjan mukaan, eikä minun ole tarvinnut puuttua tilanteeseen. Kokonaan pentuja ei voi erottaa emostaan, sillä niiden henkiselle kehitykselle on tärkeää saada olla yhdessä emon ja sisarusten kanssa luovutusikään saakka.

Runsas imetys sai pennut nirsoilemaan ruokakupilla. Seitsenviikkoisista lähtien pennut pääsivät emänsä seuraan päivittäin korkeintaan muutamaksi tunniksi, muun ajan aikuisen koiran mallia ja koirana olemisen perussääntöjä opetti pentujen setäpuoli Shemeikka. Tämä paransi hiukan naperoiden ruokahalua, muttei saanut Ezhvan maidoneritystä ehtymään.

Kahdeksanviikkoisina pennut viettivät yhden kokonaisen päivän ilman emänsä seuraa. Seuraavana päivänä Jokatassu oli ensimmäisenä pentuna lähdössä omaan kotiinsa. Luovutuspäivän aamuna ajattelin vielä kerran päästää Ezhvan neljän tyttärensä seuraan. Jokatassu, Eowyn, Tessa ja Lyyti imivät emäänsä niin, että maito valui suunpielistä.

Sillä imetyksellä oli vähällä olla kohtalokkaat seuraukset. Seuraavana päivänä huomasin, ettei Ezhvalla ole kaikki hyvin. Se pääsi vain vaivoin jaloilleen ja kun pääsi, liikkuminen oli jäykkää ja horjuvaa. Ezhva oli saanut kalkkikrampin, joka aiheutuu veressä olevan vapaan kalsiumin määrän laskusta. Kalkkikrampin riski on suurin synnytyksen jälkeen kolmen ensimmäisen viikon aikana, varsinkin silloin, jos emä on pienikokoinen, pentuja paljon ja emän ravinnon kalsiumpitoisuus liian pieni. Olin pahentanut tilannetta sillä, että olin pienentänyt Ezhvan ruoka-annoksia toivoen, että se ehdyttäisi hiljalleen maidon tulon. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Eläinlääkärin päivystyksessä suoraan suoneen annettu kalsiumliuos ja maidontulon ehdyttävä lääkitys korjasivat tilanteen nopeasti.

Koiranpentujen kasvattaminen on työlästä ja yllätyksellistä, mutta samalla myös opettavaista ja ihanaa.

Höyheneukon pentueen elämää voi seurata YouTubessa täältä.