Kaksi Tessaa, Lyyti ja Eowyn

Koska jalostustyöni punainen lanka on ollut geenipohjan laajentaminen eikä esimerkiksi täydellinen ulkomuoto, en voi taata kasvateilleni upeaa näyttelymenestystä. Onneksi sitäkin on joillekin tullut, mutta minimitavoitteeni on kasvattaa vähintään hyvän ulkomuodon omaavia suomenpystykorvia.

Käyttökokeet täydentävät mukavasti metsästysharrastusta, mutta karu tosiasia on se, että liian harva tavallinen pystykorvanomistaja innostuu viemään koiraansa kokeisiin. Se on rodun kannalta harmi, sillä ilman ainuttakaan koekäyntiä rodun edustajan käyttöominaisuuksista on vaikeaa saada puolueetonta tietoa jalostuksen pohjaksi. Harmi se on tietenkin myös kasvattajan kannalta, sillä puuttuvat koetulokset ovat virallinen kuva kasvattien käyttöominaisuuksista - riippumatta siitä, miten erinomaisia metsästyskoiria ne todellisuudessa ovat. Puuttuvat koetulokset saavat pentua etsivät aktiiviharrastajat epäluuloisiksi ja joitakin pelottaa venäläinen veri.

Jotkut kasvattajat eivät suostu myymään pentua muille kuin kokeneille kokeissa kävijöille. Itse olen tyytynyt esittämään pennunottajalle kainon toiveen siitä, että hän veisi koiraa kokeisiin ja näyttelyyn edes kerran tai pari. En halua asettaa rimaa liian korkealle osin siksi, että edellä mainituista syistä aktiiviharrastajia ei juuri varauslistalla ole näkynyt ja toisaalta siksi, että minusta suomenpystykorvan pentuja pitää myydä myös muille kuin nykyisille aktiiviharrastajille.

Kasvattajilla on erilaisia tapoja valita pennuille niille parhaat kodit. Monet kasvattajat haluavat itse päättää siitä, mikä pentu menee millekin varaajalle. Minulla on tapana ottaa astutuksen jälkeen tietty määrä varauksia kummallekin sukupuolelle. Puhelinhaastattelun ja muun yhteydenpidon perusteella pyrin arvioimaan, olisiko pennunkyselijällä tarjota hyvä koti omalle kasvatilleni.

Kun pennut sitten ovat syntyneet, saavat varauslistalle hyväksymäni ostajat valita varausjärjestyksessä itselleen oman pennun. Ensimmäiset valinnat pitää tehdä viimeistään noin viiden viikon iässä, jotta kaikkien kodit ovat selvillä, kun pennut 6-7 viikon iässä sirutetaan ja rekisteröidään.

Koronapandemia antoi oman lisämausteensa pentujen valintaan. Toki videot ja valokuvat olivat antaneet tuleville omistajille jo jonkinlaisen kuvan katraasta, mutta silti useimmat halusivat nähdä pennut myös livenä. Tapaamiset järjestettiin ulkona, makkaratulilla istuen ja pentujen toilailuja samalla seuraten.

Akun ja Ezhvan pennut olivat sangen tasainen joukko, vaikka pieniä temperamenttieroja oli nähtävissä. Silloin valinta on yhtä aikaa sekä vaikeaa että helppoa ja joskus on vain parasta luottaa intuitioon. Ykkösvaraaja nimesi sinipantaisen nartun sankarihahmon mukaan Eowyn’iksi, valiten samalla viisiviikkoisen pennun omakseen. Höyheneukon Eowyn’in omistaja tunnusti, että valinta taisi kuitenkin tapahtua jo silloin, kun hän näki ensimmäisen kuvan 3,5 vuorokauden ikäisestä pennustaan. Keltapantaisesta, harkitsevaisesta pennusta tuli Höyheneukon Lyyti ja loput saivat nimekseen Tessa. Koska kasvattajalla ei saa kymmenen vuoden sisällä olla kahta samannimistä ja samanrotuista kasvattia, oli toiselle Tessalle keksittävä joku muu virallinen nimi. Harmaapantaisella Tessalla on jokaisessa tassussaan hieman valkoista ja siksi siitä tuli Höyheneukon Jokatassu ja pinkkipantaisesta pennusta Höyheneukon Tessa.

Kennelnimellä vai ilman?

Toisinaan kuulee pentua etsivän tokaisevan, että ”kennelistä en ainakaan pentua ota”. Kun en ole tullut kysyneeksi näiltä ”kenneleitä” vieroksuvilta suoraan mitä he tarkoittavat, pitää yrittää arvata.

Suomessa esimerkiksi lähes kaikki suomenpystykorvan pennut syntyvät tavallisiin perheisiin, joissa narttu tai nartut ovat tavallisia metsästys- ja perhekoiria. Pentuja teetetään harvakseltaan, kerran vuodessa tai kahdessa, tai ehkä vain yhden kerran nartun elinaikana.

Pääsääntöisesti kasvattajaksi kutsutaan henkilöä, joka on pentueen emän omistaja. Siinä vaiheessa, kun kasvatustyö ja oman rodun jalostus alkavat kiinnostaa enemmän, hakee moni kasvattaja itselleen kennelnimeä. Kennelnimi on nimi, joka liitetään kaikkien kennelnimen haltijan kasvattamien pentujen nimen eteen. Esimerkiksi kaikki minun kasvattini saavat nimensä eteen sanan ”Höyheneukon”. Kennelnimen saadakseen kasvattajan on täytettävä monia ehtoja, kuten esimerkiksi suoritettava hyväksytysti kasvattajan peruskurssi.

Kennelnimi on samalla myös brändi, joka voi antaa pidempään rotua seuranneelle tietyn kuvan kyseisen kennelin jalostuslinjasta. Esimerkiksi joillekin pystykorvaharrastajille saattaa Höyheneukon kennelnimi herättää mielikuvan, että höyheneukkolaisissa suomenpystykorvissa on usein venäläistä verta. Toistaiseksi mielikuva pitää paikkansa.

Sinällään kennelnimi tai sen puuttuminen eivät anna täysiä takeita siitä, onko kasvattaja vastuullinen vai ei. Kun pentua etsivä tietää, minkä rotuisen koiran hän haluaa, kannattaa ennen ostopäätöstä tutustua rotuun hieman tarkemmin. Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä (www.jalostus.kennelliitto.fi) löytyy paljon mielenkiintoista tietoa, kuten virallisten terveystutkimusten, koiranäyttelyiden ja käyttökokeiden tuloksia. Kennelnimen avulla on helppoa löytää tietoa tietyn kasvattajan kaikista kasvateista. Yhtenäisen kuvan saaminen kennelnimeä vailla olevan kasvattajan kasvateista on sen sijaan vaikeaa.

Jalostustietojärjestelmästä löytyy myös kunkin rodun rotumääritelmä ja Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO), mikäli rodulle on sellainen laadittu. JTO antaa perusteellista tietoa siitä, mihin rodun jalostuksessa pyritään ja mihin rotua harkitsevan olisi hyvä kiinnittää huomiota. Rotujärjestöön ja sen pentuneuvojiin kannattaa myös olla yhteydessä, kun etsii vastuuntuntoista kasvattajaa. Kennelliton jalostustietojärjestelmä kertoo kunkin rodun kohdalla, minkä rotujärjestön alaisuuteen rotu kuuluu. Esimerkiksi suomenpystykorvan, karjalankarhukoiran ja pohjanpystykorvan oma rotujärjestö on Suomen Pystykorvajärjestö.

Hyvin tehdyn pohjatyön lisäksi olisi ehdottoman hyvä päästä itse käymään kasvattajan luona. Moni kasvattaja myös edellyttää tätä, ennen kuin tekee päätöksen pennun myymisestä. Ja vaikka kasvattaja ei tapaamista vaatisi, on ostajan parasta käydä itse toteamassa, onko ”kenneli” (kennelnimellä tai ilman) sellainen, että sieltä voi hyvillä mielin pennun itselleen ostaa.

Höuheneukon pentueen elämää voi seurata YouTubessa täältä.