Terveisiä pienten pikinokkien pentulaatikosta!

Olen kasvattanut suomenpystykorvia pienimuotoisesti vuodesta 2012 alkaen. Pentueita on ollut kuusi ennen nyt pentulaatikossa varttuvia pieniä pikinokkia.

Lapsuuskodissani oli sekarotuinen, töpöhäntäinen karhukoira Pontus, ja jos harrastaisin hirvenmetsästystä, olisi oma rotuni ehdottomasti karjalankarhukoira.

Suomen kansalliskoirat tulivat elämääni jo 1980-luvulla, ja sen myötä myös metsästysharrastus, jossa olen päässyt tutustumaan rotuun sen alkuperäisessä ympäristössä, metsässä. Suomenpystykorva on jalostettu ilman risteytyksiä suoraan luonnonvaraisista pystykorvista, mikä tekee siitä metsästyskoirana koko maailman mittakaavassakin harvinaisuuden. Tietoa suomenpystykorvista rotuna löydät täältä.

Kasvatustyön tavoitteena rodun geenipohjan laajentaminen

Suomenpystykorva on rotuna pieni, ja rotujärjestön tavoitteena on säilyttää sen kannan geenipohja mahdollisimman laajana. Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi. Tämä antoi mahdollisuuden suomenpystykorvarodun perimän laajentamiseen, mutta ennakkoluuloista johtuen venäläisten pystykorvien tuonti on toistaiseksi ollut vähäistä. Höyheneukon kennelistäni venäläisiä suomenpystykorvia kuitenkin löytyy.

Kantanarttuni Rosinka tuli kaukaa Udmurtiasta asti, eikä sen lähisuvussa ole suomalaisia koiria. Nykyisin minulla on viisi suomenpystykorvaa, joista kolme on samalta udmurtialaiselta kasvattajalta. Rosinkalla on ikää jo 10,5 vuotta, sen ruotsalais-venäläinen poika Pörri täyttää huhtikuussa kahdeksan ja suomalais-venäläinen tytär Hippa on seitsemänvuotias. Lisäksi laumaan kuuluvat 5-vuotiaat venäläiset, Shemeikka ja Ezhva.

Pari vuotta sitten Suomeen tuotiin muutama aikuinen, venäläinen narttu, joista kaksi astutettuna. Toinen näistä tiineistä nartuista oli minulle tullut Ezhva. Ezhvan ensimmäiset, täysvenäläiset pennut syntyivät kesäkuussa 2018. Ne ovat luonteeltaan avoimia ja ovat osoittaneet hyvää riistaviettiä monenlaiselle riistalle.

Koska Ezhva itse on hyväluonteinen, terve ja riittävät käyttöominaisuudet omaava, nätti narttu, halusin teettää sillä toisenkin pentueen.

Pentueen isä löytyi toiselta puolen Suomea

Ezhvan sulhanen Styggbergets Aku löytyi Suomen Pystykorvajärjestön Facebookissa olevan ”Tinder-ryhmän” avulla. Ilman tätä ryhmää Akun kaltaisen uroksen löytäminen olisi voinut olla vaikeaa, Aku kun ei ole käynyt kokeissa ja ainoa näyttelytuloskin on pentuluokasta.

Suomenpystykorvien perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman eli Pevisa-ohjelman mukaan jalostukseen käytettäviltä suomenpystykorvilta on ennen toista pentuetta tutkittava polvet ja silmät. Tässä tarkastuksessa Aku oli käynyt ja siellä terveeksi todettu. Omat koirani olen aina tarkastuttanut jo ennen ensimmäistä astutusta ja toivon sitä samaa niiden parituskumppaneilta.

Vaikka koetulosta ei sulholla ollut, kertoivat metsällä saaliiksi saadut linnut, hirvet, näädät ja supit Akun monipuolisista käyttöominaisuuksista. Ylimääräinen plussa oli se, että Akun suku on hyvin ruotsalainen, tämäkin geenipohjan laajentamisen kannalta tärkeä asia.

Ezhvan astutusmatkaa Akun luo oli yhteen suuntaan lähes 600 kilometriä. Torstaina, tammikuun 16. päivänä Ezhva ja Aku tapasivat toisensa myöhään illalla ja astuminen tapahtui pienen kisailun päätteeksi melkein saman tien. Seuraavana aamuna ajelimme takaisin kotiin Pohjois-Karjalaan ja siitä alkoi odotus.

Neljä reipasta pystykorvatyttöä

Pentujen suojaamiseksi Ezhva sai herpes-rokotteen noin 1,5 viikkoa astutuksen jälkeen ja toisen piikin 1,5 viikkoa ennen laskettua aikaa. Kuukausi astutuksen jälkeen käytiin eläinlääkäriasemalla toteamassa ultraäänellä että kyllä, pentuja on tulossa! Ezhvalle oli tehty loishäätö ennen astutusta, mutta se uusittiin vielä tiineysaikana.

Pari viikkoa ennen laskettua aikaa Ezhvalle varattiin pentulaatikko, joka sijoitettiin makuukamariin. Se olisi rauhallinen paikka, jossa olisi hyvä seurata penikoinnin edistymistä. Viimeisen tiineysviikon pyörähdettyä käyntiin, alettiin mitata Ezhvan ruumiinlämpöä kerran, kaksi päivässä. Keskiviikko-aamuna, 18.3. lämpö oli pudonnut 36,4 asteeseen mikä merkitsi sitä, että vuorokauden sisällä pitäisi avautumisen alkaa. Jos niin ei kävisi, olisi ongelmia mahdollisesti odotettavissa.

Ezhvan synnytys alkoi normaalisti, mutta ei edennyt. Todennäköisemmin tämän aiheutti se, että kaikki viisi pentua olivat suuria. Koska synnytysapukaan ei saanut normaalia penikointia alkamaan, päädyttiin pentujen ja emän pelastamiseksi keisarinleikkaukseen.

Kohdussa oli viisi valtavan suurta narttupentua, joista yksi suurimmista, 370-grammainen pentu valitettavasti kuoli. Muut neljä sen sijaan olivat varsinaisia vauhtimimmejä ja lähtivät vipeltämään lämpölevyllä ja pyyhkeellä vuoratulla hoitopöydällä heti kalvoista vapauduttuaan.

Edellinen Ezhvan penikointi oli sujunut luonnollisesti ja helposti. Ezhva oli myös osoittautunut erinomaiseksi emäksi. Ehkä kaikki tämä vaikutti siihen, ettei se vieroksunut sektiolla syntyneitä tyttäriään lainkaan, vaan alkoi hoitaa niitä heti herättyään.

Pentueen alkuviikot ovat rauhallista aikaa

Minulla on ollut tapana antaa emälle ja pennuille täydellinen kolmen viikon pesimärauha. Sinä aikana meillä ei käy sisällä ainuttakaan vierasta ihmistä ja lauman muut koiratkin joutuvat olemaan ulkoruokinnassa.

Olen ajatellut asian niin, että ensimmäisten elinviikkojen aikana pennut ovat avuttomia ja täysin emänsä hoivasta riippuvaisia. En halua ottaa sitä riskiä, että huolestunut emo siirtää stressinsä pieniin pentuihin feromonien tai hormonien välityksellä. Siinä vaiheessa, kun pennut ovat itse valmiita jättämään pentulaatikkonsa, on aika aloittaa elinpiirin laajentaminen vähitellen.

Höyheneukon pentueen elämää voit seurata YouTubessa täältä.