Koiratanssin Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään 15.–16.12.2018 Messukeskuksessa Helsingissä Koiramessut-tapahtuman yhteydessä. Koiratanssissa yhdistyvät koiran ja sen ohjaajan saumaton yhteistyö sekä taiteellinen ilmaisu, mikä tekee siitä mielenkiintoista seurattavaa kaikenikäisille. Joulukuun kovatasoiset PM-kilpailut kokoavat Messukeskukseen lajin pohjoismaiset huiput.

Kilpailulajeja koiratanssissa ovat vapaatanssi ja seuraaminen musiikin tahdissa. Lajeista käytetään yleisesti niiden englanninkielisiä nimiä freestyle ja heelwork to music eli HTM.

– Koiratanssissa yhdistyvät koirankoulutustaidot ja taiteellinen ilmaisu. HTM:ssä perusideana on esitellä koiran kaunista seuraamista musiikin tahdissa. Freestylessa puolestaan voi tehdä mitä tahansa temppuja ja luovuutta saa käyttää myös liikkeissä, kertoo Johanna Saariluoma, joka toimii Suomen toisena tuomarina joulukuisissa PM-kilpailuissa.

Koiratanssin suoritusmäärät ovat olleet viimeiset vuodet kasvussa. Vuonna 2017 koiratanssissa nähtiin yli 400 suoritusta.

– Koiratanssi on matalan kynnyksen harrastuslaji, jonka kuka tahansa voi aloittaa opettamalla koiralleen kotona temppuja. On hienoa, että tämä koiran ja sen ohjaajan positiivista yhteistyötä ilmentävä laji on valokeilassa Koiramessuilla. Toivottavasti mahdollisimman moni tulisi nauttimaan esityksistä, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Suomen edustusjoukkue on valittu

Koiratanssia voivat harrastaa kaikenikäiset koiranohjaajat niin rotukoiran kuin monirotuisen koirankin kanssa. Myös PM-kilpailuissa nähdään hyvin erilaisia koiria ja esityksiä.

Suomea edustamaan on valittu joukkue, johon kuuluu kahdeksan koirakkoa ja varakoirakot.
Suomen PM-joukkue

Vapaatanssi (Freestyle)

Nadja Böckerman ja bordercollienarttu Cabaroo Magma Flow
Sanna Lipponen ja bordercollieuros Dragunovtiger
Katri Lehmonen ja saksanmetsästysterrierinarttu Tammitörmän Smaragdi
Jessica Varjonen ja tsekinpaimenkoiranarttu Candy
varakoirakko: Tiina Paavola ja kultainennoutajanarttu Häämörin Aamujumppa

Seuraaminen musiikin tahdissa (HTM)

Sanna Lipponen ja bordercollieuros Saunajaakon Blitzen
Sanna Tiilikainen ja bordercollienarttu Cabaroo Keen-Eye Annie
Susanna Ekblom ja shetlanninlammaskoiranarttu Taikapennin Cha-Cha
Anna Mäkinen ja kiinanharjakoiranarttu Kuutarhan Jääkukka
varakoirakko: Marjaana Lohivirta ja bouviernarttu Brezel von der Ruppy

Koiratanssia voi seurata Koiramessuilla molempina messupäivinä. PM-kilpailuissa ratkaistaan sekä lajin yksilö- että joukkuemestaruus.

Tule Koiramessuille seuraamaan PM-kilpailuja
Lue lisää koiratanssista

Lisätietoja:

Hanna Maines, koiratanssin ylituomari
Suomen Palveluskoiraliiton koiratanssin PM-kilpailujen työryhmä
koiratanssi@palveluskoiraliitto.fi

Voit olla kiinnostunut myös näistä