Yhteistyökumppanimme Agria Eläinvakuutus haastaa kaikki koiranomistajat mukaan kakkatalkoisiin. 7.-13.10. vietettävän kampanjaviikon tarkoituksena on levittää tietoa maahan jätettyjen koiran jätösten aiheuttamista haitoista.
Haju- ja visuaalisten haittojen lisäksi koiran jätökset kuormittavat ympäristöä ja voivat aiheuttaa erilaisia terveysriskejä. Koiran jätösten kerääminen taajamien hoidetuilta alueilta on myös kirjattu järjestyslakiin.
Myös taajamien ulkopuolella jätökset olisi hyvä kerätä maasta. Luontoon jätetyt koiran jätösten maatuminen kestää olosuhteista riippuen arviolta muutamista viikoista joihinkin kuukausiin. Jätökset tuovat luontoon myös ekosysteemin ulkopuolista energia- ja ravinnevirtaa.
Keräämättömien koiran kakkojen kautta voi levitä myös bakteereja ja loisia. Ihmiseen tarttuvia ulosteperäisiä loisia ovat muun muassa koiran ja kissan suolinkainen sekä jotkin giardiakannat.
Haluamme yhdessä Agrian kanssa kannustaa kaikki koiranomistajat mukaan kakkatalkoisiin. Kanna oma vastuusi kakkakuormasta ja tee kakan keräämisestä jokapäiväinen rutiini.
Tutustu kampanjaan tarkemmin Agrian verkkosivuilla. Agrian sosiaalisen median kanavilla voit myös osallistua teemaviikon kilpailuihin, joista voit voittaa muun muassa koirankakkapussit vuodeksi. #Kakkatalkoot-kampanja näkyy ensi viikolla myös Kennelliiton sosiaalisen median kanavissa.