ECVO (European College of Veterinary Ophthalmologists) on päivittänyt eräiden perinnöllisten ja perinnölliseksi epäiltyjen kaihimuotojen merkitsemistä silmätutkimuslomakkeeseen ja tarkentanut ohjeitaan muutosten jalostuksellisesta merkityksestä.

Koirien virallisissa silmätarkastuksissa toimitaan Suomessa ECVO:n ohjeistuksen mukaisesti ja käytetään sen hyväksymää tutkimuslomaketta. Silmätutkimuksia suorittavat ECVO:n hyväksymät silmätarkastuseläinlääkärit ja eurooppalaisen erikoistumiskoulutuksen suorittaneet ECVO-diplomaatit. Kennelliitto julkaisee suomalaisten silmätarkastuseläinlääkärien ja diplomaattien nimet sivuillaan.

ECVO myös seuraa silmäsairauksista kertyvää tietoa ja kartoittaa löydösten merkitystä koiran elämänlaadun kannalta sekä päivittää muutosten jalostuksellista merkitystä koskevia ohjeitaan kertyneen tiedon perusteella.

Joidenkin kaihimuotojen merkitsemistapaa päivitetään

ECVO on nyt päivittänyt eräiden perinnöllisten ja perinnölliseksi epäiltyjen kaihimuotojen merkitsemistä tutkimuslomakkeeseen sekä tarkentanut ohjeitaan muutosten jalostuksellisesta merkityksestä. Eri kaihimuodoissa linssin samentuminen voi edetä tai pysyä lähes muuttumattomana koiran loppuiän. Useita vuosia kestäneen seurannan perusteella on todettu, että joissakin kaihityypeissä samentuminen lähes pysähtyy eikä niihin liity merkittävää näkökyvyn alenemista, kun taas joissakin eteneminen on todennäköisempää ja voi johtaa sokeutumiseen.

Perinnöllinen tai perinnölliseksi epäilty kaihi eli katarakta merkitään silmätarkastuslomakkeeseen joko kohtaan 3 Katarakta (synnynnäinen; tarkoittaa ennen 8 viikon ikää todettua kaihia) tai kohtaan 15 (varhaisen pentuvaiheen jälkeen ilmenevät kaihit). Kohdassa 15 on omat merkitsemisruudut useille erityyppisille kaiheille. Näistä alinna on kohta ”muu” ja tähän merkitään ECVO:n ohjeistuksen mukaisesti jalostusvalinnan kannalta vähämerkitykselliset kaihimuodot. Kennelliitto on vuosia sitten linjannut, että kohtaan 15 ”muu” merkitty kaihi ei sulje koiraa jalostuksesta, mutta tulee huomioida jalostusvalinnassa niin, että koira tulisi yhdistää vain tervesilmäiseen parituskumppaniin.

ECVO katsoo, että kaikkien perinnölliseksi tiedettyjen tai epäiltyjen kaihidiagnoosien, jotka mahdollisesti aiheuttavat merkittävää näköhaittaa, tulisi sulkea koira jalostuksesta lukuun ottamatta edellä mainittua ”muu” diagnoosia. Ohjetta on nyt päivitetty niin, että myös seuraavat kaihimuutokset merkitään vastaisuudessa lomakkeen kohtaan 15 ”Muu”: punktaatti, saumalinjan kärki, saumalinja, nukleaari rengas, nukleaari lasikuitu/pulverulentti kaihi ja muutoksen tyyppiä koskeva merkintä lisätään lomakkeen kuvaileviin kommentteihin. ECVO katsoo, ettei koiraa ole välttämätöntä sulkea jalostuksesta edellä mainittujen kaihityyppien perusteella. Nämä muutokset on Suomessa jo tähänkin asti merkitty vain ”muu”-kohtaan tai ainoastaan Kuvailevat kommentit -osaan. Muutoksen myötä lomakkeen kohdasta 15 jäävät pois anteriorisen sutuurisauman ja punktaatin kaihin merkitsemiseen käytetyt ruudut.

Anteriorisen sutuurisauman kaihi ei millään rodulla enää sulje koiraa pois jalostuksesta, vaikka rodun PEVISA-ehdot estäisivät kaihikoiran käytön.

uusi ECVO:n silmätarkastuslomake

Punktaatin kaihin osalta on kohtaan 15 pääsääntöisesti merkitty vain sellaiset muutokset, jotka eläinlääkäri on katsonut jalostuksellisesti merkittäviksi. Jos koiralla on nyt voimassa diagnoosi punktaatti kaihi todettu, voi omistaja niin halutessaan viedä koiran uusintatutkimukseen, jossa diagnoosi ja muutosten mahdollinen eteneminen tarkistetaan. Jos muutokset uudessa tutkimuksessa luokitellaan muu kaihi -kohtaan merkittäviksi, kumoaa Kennelliitto aiemman punktaatti-diagnoosin. Omistajan tulee pyytää asiaa kirjallisesti osoitteesta jalostusposti@kennelliitto.fi.

Nukleaarin kaihin kohdalla vähämerkityksellisiä muutoksia ei tähänkään saakka yleensä ole merkitty kohtaan 15 nukleaari. Jos omistaja haluaa varmistaa, onko koiralla edelleen voimassa diagnoosi nukleaari kaihi todettu, voi koiran viedä uusintatutkimukseen ja mikäli lausunto muuttuu, toimittaa kopiot koiran silmätarkastuslausunnoista Kennelliiton silmäsairaustyöryhmän käsiteltäväksi osoitteeseen jalostusposti@kennelliitto.fi. Silmäsairaustyöryhmä tarkistaa, voidaanko nukleaarin kaihin diagnoosi kumota ilman paneelikäsittelyä.

Muita muutoksia ECVO:n silmätarkastusohjeisiin

ECVO on lisännyt seuraavat asiat ohjeisiinsa:

  • Kohta 7: Uutena kirjattavana diagnoosina brakykefaalisille koirille Matala silmäkuoppa ja ulkoneva silmä. Todettu -merkintä tulee, mikäli silmän valkuaista näkyy 2 tai useammassa neljänneksessä sarveiskalvon ympärillä koiran katsoessa eteenpäin. Mikäli valkuaista näkyy kauttaaltaa, ruksataan myös kohta vakava.
  • Kohta 13: Distichiasis/ektooppinen cilia diagnooseja ei enää erotella, koska kyseessä ovat saman asian eri muodot. Jalostuskäyttöä ei suositella yksilöille, joilla on ruksattu myös kohta vakava. Löydös luokitellaan vakavaksi, jos luomen reunasta kasvavia ylimääräisiä ripsiä (distichias) on paljon ja/tai havaitaan merkkejä niiden aiheuttamasta ärsytyksestä. Ektooppiset ciliat luokitellaan myös vakavaksi muutokseksi.
  • Kohta 15: Totaalikaihi merkitään jatkossa ruksaamalla kohta 15: todettu, kortikaali ja nukleus.
  • Kohta 18: Jos silmänpohjaa ei voi tutkia etuosan sameuden (esim. totaalikaihi) takia, ruksataan todettu ja kirjoitetaan ”takaosia ei voida tutkia”
  • Kohta 18: Uutena kirjattavana diagnoosina Iirismelanoma

Kultainennoutaja on lisätty rotuihin, joille suositellaan gonioskopiatutkimusta.

Kennelliiton sivuilla olevat artikkelit Koirien perinnölliset silmäsairaudet ja niiden tutkiminen sekä Mitä virallinen silmätarkastus tutkii? tullaan muutosten myötä tarkistamaan päivitysten varalta.

Lisätiedot:
Kennelliiton silmäsairaustyöryhmän sihteeri
Hanna Kaasalainen
jalostusposti@kennelliitto.fi
puh. 09 8873 0213

 

Voit olla kiinnostunut myös näistä

Paimenkoiranpentu
Koirien perinnölliset silmäsairaudet ja niiden tutkiminen Lue lisää
Paimenkoiranpentu
Virallisen silmätarkastuksen kammiokulman tähystys eli gonioskopia –löydösten arvosteluperusteet Lue lisää