Suomelle valitaan uusi presidentti alkuvuodesta 2024. Vaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi 17. tammikuuta ja varsinainen vaalipäivä on 28. tammikuuta. Kennelliitto kysyi presidenttiehdokkailta heidän suhtautumisestaan koiriin sekä heidän taustoistaan koirien kanssa. Vastauksissa korostui koiran rooli perheen tasavertaisena jäsenenä.

Kennelliitto kysyi presidentinvaaleissa ehdokkaina olevilta, että onko heillä koiria tai onko heillä ollut koiria, jos he hankkisivat koiran, niin minkä rotuisen sekä heidän näkemyksensä koiran roolista yhteiskunnassa ja kuinka roolia voisi kehittää. Kyselyyn vastasivat Mika Aaltola, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Harry Harkimo, Olli Rehn, Alexander Stubb sekä Jutta Urpilainen. Li Andersson ja Jussi Halla-aho eivät vastanneet Kennelliiton kyselyyn.

Kyselyyn vastanneista Aaltolalla, Harkimolla ja Rehnillä on oma koira. Aaltolan perheessä koiria on ollut aina ja tällä hetkellä hänen perheeseensä kuuluu kolme terrieriä. Rotuja Aaltolan perheessä on vuosien aikana ollut laidasta laitaan, saksanpaimenkoirasta japaninpystykorvaan. Harkimolla on tällä hetkellä labradorinnoutaja. Rehnin perhe odottaa parhaillaan mäyräkoiraa, jonka on tarkoitus saapua heille kevään aikana. Heidän perheeseensä kuului viidentoista vuoden ajan mäyräkoira Sessi, joka kuoli kolme vuotta sitten.

Urpilaisella ei ole ollut omaa koiraa, mutta hänen perheessään on ollut kummikoira. Viime aikoina Urpilaisen perheessä on kuitenkin keskusteltu koiran hankkimisesta. Mahdollisen tulevan koiran rotua Urpilaisen perheessä ei ole vielä päätetty, mutta todennäköisesti koira olisi vähän allergisoiva rotu, joka soveltuisi kaupunkielämään.

Stubbin perheessä on myös ollut aiemmin koirakuumetta, mutta enemmistön päätöksellä perheeseen hankittiin lopulta kissa. Stubbin ystävillä sekä sukulaisilla on kuitenkin koiria, joiden parissa hän viihtyy hyvin. Jos Stubbin perheeseen tulisi koira, olisi se todennäköisesti labradorinnoutaja.

Essayahin perheessä ei ole ollut koiria, mutta jos perheeseen koira hankittaisiin, olisi se mahdollisesti kultainennoutaja. Haaviston perheessä koiria ei ole myöskään ollut. Jos hän koiran hankkisi, olisi rotuna siperianhusky, mutta koira tarvitsisi liikuntaa ja perheen, jolla on aikaa koiran kanssa ulkoiluun.

Koiralla on merkittävä rooli yhteiskunnassa

Useassa vastauksessa korostui koiran rooli perheenjäsenenä ja ihmisen ystävänä. Koira on ilahduttaa ihmistä arjen keskellä, tukee ikävissä tilanteissa sekä liikuttaa omistajaansa niin päivittäisen lenkkeilyn kuin harrastustenkin myötä. Näiden lisäksi esille nousi myös muita asioita.

Essayah, Rehn ja Urpilainen nostavat esille myös koiran merkityksen niin viranomaistyössä kuin henkilökohtaisina avustajina niitä tarvitseville kansalaisille. Essayah nostaa lisäksi esille koirien ulkoilualueiden ja harrastuspaikkojen lisäämisellä saavutettavan koirien hyvinvoinnin ja liikunnan lisääntymisen sekä koirarekisterin avulla tapahtuvan pentutehtailuun ja koirien laittomaan kauppaan puuttumisen.

Rehn korostaa, että koirien taitojen hyödyntämisessä niin viranomaiskäytössä kuin hyvinvointipalveluissakin on varmasti vielä monenlaisia mahdollisuuksia, joihin emme ole täysimääräisesti tarttuneet ja että näitä kannattaa tutkia rohkeasti. Urpilainen muistuttaa, että vaikka koirat ovat rakkaita perheenjäseniä monelle, ei koirien hyvä ja asianmukainen kohtelu kuitenkaan aina toteudu. Lemmikkien hyvinvointia tulee jatkossakin edistää lakiteitse ja myös Kennelliitolla on oma rooli koiranomistajien informoinnissa.

Haavisto haluaa muistuttaa, että ihmisille ja koirille on taattava luontoa, jossa voi liikkua vapaasti. Lisäksi hän mainitsee muualla Euroopassa yleiset koiraystävälliset ravintolat ja kahvilat. Haavisto toivoisi myös Suomeen enemmän tällaisia paikkoja, mutta sanoo ymmärtävänsä allergiahuolet. Aaltola nostaa esille ikävät uutiset koirien heitteillejättöjen lisääntymisestä ja muistuttaa, että eläinten oikeuksista ja niiden toteutumisesta on pidettävä kiinni.

Mika Aaltola
Kuva: aaltola2024.fi
Sari Essayah
Kuvaaja: Sakari Röyskö
Pekka Haavisto ja Melinda-koira
Pekka Haavisto ja Melinda-koira. Kuva: Haavisto2024
Harry Harkimo
Kuva: hjallisharkimo.fi
Olli Rehn
Kuva: ollirehn2024.fi. Kuvaaja: Anton Sucksdorff
Alexander Stubb ja maltankoira Morris
Alexander Stubb ja maltankoira Morris. Kuva: Alexander Stubb
Jutta Urpilainen
Kuva: SDP