Kennelliiton valtuusto perusti marraskuussa 2017 Suomen Kennelsäätiön vaalimaan suomalaista koirakulttuuria ja sen tulevaisuutta sekä koirien hyvinvointia suomalaisessa yhteiskunnassa. Säätiön toimintaa ollaan nyt käynnistämässä vapaaehtoispohjalta. Kennelsäätiö kutsuu koiraharrastuksen ja koirien ystäviä mukaan vapaaehtoisiksi kehittämään toimintaansa.

Suomen Kennelsäätiö ylläpitää Suomen Koiramuseota ja kirjastoa ja kartuttaa niiden kokoelmia. Säätiö myöntää mahdollisuuksien mukaan apurahoja ja avustuksia tutkimuksiin, jotka tukevat säätiön tarkoitusta.

- Toimintamme käynnistämiseksi olemme nyt rakentamassa vapaaehtoisten toimijoiden verkostoa auttamaan meitä säätiön viestinnän, museotoiminnan ja varainkeruun kehittämisessä, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Eeva Anttinen.

Kaikki apu on arvokasta. Koiraharrastajien joukossa on paljon eri alojen osaajia, jotka voivat auttaa säätiön kehittämistä eteenpäin, tietää Anttinen.

Säätiö tarjoaa sen toiminnasta kiinnostuneille monenlaisia mahdollisuuksia jakaa osaamistaan koiraharrastuksen tueksi ja samalla myös oppia uutta koiraharrastuksen historiasta. Hyvin pienikin vapaaehtoistyöpanos on tässä vaiheessa tärkeä, jotta säätiön toiminta saadaan käynnistettyä. Vapaaehtoistyöhön mukaantulo ei edellytä sitä, että omistaa itse koiran.

Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä Eeva Anttiseen. Suomen Kennelsäätiö on mukana Koiramessuilla Helsingissä 15.-16. joulukuuta Kennelliiton osastojen yhteydessä. Säätiön toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita vierailemaan osastolla ja kuulemaan lisää säätiön toiminnasta. Osastolla myydään myös vanhoja suomalaisia koira-alan julkaisuja ja palkinnoiksi soveltuvia esineitä.

Suomen Koiramuseoon voi tutustua verkossa osoitteessa www.koiramuseo.fi.


Lisätiedot

Eeva Anttinen
Suomen Kennelsäätiön hallituksen puheenjohtaja
eeva.anttinen@kolumbus.fi
puh. 050 407 8484