Kennelliiton maalikuussa avattuun, uudistettuun terveyskyselyyn tähän mennessä kertyneet vastaukset on päivitetty verkkosivuille. Terveyskyselyllä kartoitetaan koirarotujen terveydentilaa ja pyritään tunnistamaan roduissa huomiota vaativat terveysasiat.

Uudistettuun kyselyyn saatiin marraskuun loppuun mennessä tietoa lähes 12 000 koirasta. Kysely on tarkoitettu erityisesti vuoden 2009 jälkeen syntyneille koirille, mutta siihen voivat vastata myös jo edesmenneiden koirien omistajat.

Rotujärjestöt ja yhdistykset voivat hyödyntää kyselyn tuloksia monin eri tavoin. Kyselyn yhteenvetoja käytetään esimerkiksi eri rotujen jalostuksen tavoiteohjelmien taustatietoina.

- Kyselyyn vastataan anonyymisti, eikä Kennelliitto luovuta eteenpäin tietoja kyselyyn vastanneiden yksittäisistä koirista, painottaa Kennelliiton jalostusasiantuntija Katariina Mäki.

Hän on iloinen siitä, että kyselyyn on vastattu ahkerasti. Eniten tietoa kyselyssä on tällä hetkellä boksereista, suomenlapinkoirista, suomenajokoirista, cockerspanieleista ja englanninspringerspanieleista. Eri rotujen vastausmäärät löytyvät täältä.

Kolme neljästä koiranomistajasta on tyytyväisiä koiransa terveyteen

Terveyskyselyssä kysyttiin, onko koiran terveys ollut vastaajan odotusten mukaista. Lähes kolme neljästä (noin 73 %) vastasi tähän myöntävästi. Vuosina 2015-2019 syntyneiden koirien omistajista koiransa terveyteen tyytyväisiä oli 80 %.

Noin joka kymmenes koira oli vastaajan mukaan odotuksia terveempi. Toisaalta yli 16 % kaikista koirista ja 13 % nuorimmasta ikäluokasta oli sairastanut enemmän kuin vastaaja oli odottanut.

Yli puolet vastaajista totesi koiran olleen aina terve ja hyvinvoiva. Runsas neljännes kaikkien koirien omistajista vastasi, ettei koiralla ole ollut merkittävästi sairauksia. Koirista lähes 7 % oli sairastanut paljon ja joidenkin kohdalla sairaudet olivat vaikuttaneet merkittävästi koiran hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Terveyskyselyn tilastoihin pääsee tutustumaan täältä. Kyselyn tuloksista kerrotaan tarkemmin joulukuun Koiramme-lehdessä.

Kyselyn toivotaan lisää vastauksia

Koirien terveyskyselyyn toivotaan lisää vastauksia varsinkin sellaisista roduista, joista vastauksia on tähän mennessä kertynyt hyvin vähän.

Kyselyn täyttämiseen menee noin 5-10 minuuttia. Kyselyyn pääsee tästä linkistä.

 

Lisätiedot:

Katariina Mäki
Jalostusasiantuntija

katariina.maki@kennelliitto.fi
puh. 09 8873 0228