Tolkku mukana sosiaalistamisessakin

Koiranpentu syntyy sokeana ja kuurona. Ensimmäisten viikkojen ajan pennut ovat täysin riippuvaisia emänsä hoivasta ja hahmottavat ympäristöään haju- ja tuntoaistinsa avulla. Jotkut nartut voivat puolustaa pieniä pentujaan hyvinkin aggressiivisesti, mutta eivät kaikki. Se, että narttu päästää vieraan pentulaatikolle ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, etteikö se olisi huolissaan. Emme voi tietää, miten stressaantunut se oikeasti on ja millaisia hajuviestejä se lähettää pennuilleen esimerkiksi feromonien ja hormonien muodossa.

Ymmärrys koirien käyttäytymisestä ja siihen vaikuttavista seikoista lisääntyy koko ajan. Nyt jo tiedetään, että emän korkea stressihormonien taso vaikuttaa pentuihin pysyvästi ja että emän silittely ja hyväily jo tiineysaikana tuottaa mukautuvaisempia pentuja. Parempi ottaa varman päälle ja antaa nartulle pesimärauha siihen asti, kunnes pennut itse alkavat olla kiinnostuneita pesälaatikon ulkopuolisesta maailmasta. Pentuja on hyvä kosketella, nostella ja silitellä heti syntymästä alkaen ja radiotakin niille voi soittaa, kun korvat noin kolmen viikon iässä aukeavat. Vieraita ihmisiä en kuitenkaan pentulaatikolle päästä kolmen ensimmäisen viikon aikana eikä sinne ole asiaa myöskään muilla aikuisilla koirillani.

Pennun sosiaalistumiskausi alkaa noin kolmen viikon iässä ja jatkuu 12-14 viikon ikään asti. 3-7 viikon iässä eletään voimakkaan leimautumisen kautta, jolloin pentujen on hyvä tavata erilaisia ihmisiä ja tutustua mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi perheen muihin koiriin, kissoihin, kanoihin jne. Viiden viikon iässä pennut alkavat osoittaa pelkoa uusia asioita kohtaan ja noin 8-12 viikon iässä kaikki hyvä ja paha painuu pennun mieleen tehokkaasti ja säilyy siellä koko loppuelämän.

Jos kasvattaja tarjoaa pennulle virikkeellisen kasvuympäristön, on pennun helpompaa sopeutua uuteen kotiin ja sen tarjoamiin ärsykkeisiin. Virikkeiden tarjoamiseen on monia keinoja – ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Joku kasvattaja saattaa antaa pennuille satoja kilometrejä autokyytiä ja toinen taas vie koko katraan 5-6 viikon iästä lähtien päivittäin metsään. Kolmas rakentaa pennuille seikkailupuiston pallomerineen ja tunneleineen. Työ, asumismuoto, perhesuhteet ja monet muut seikat vaikuttavat siihen, millaisia virikkeitä kasvattaja pystyy pennuille tarjoamaan.

Sosiaalistamisessa on hyvä säilyttää tolkku. Leikki on lapsen työtä ja sama pätee koiranpentuihin. Pentu oppii tärkeitä koirana olemisen taitoja emältään ja pentuesisaruksiltaan ja siksi päivittäinen yhdessäolo emän kanssa on niille tärkeää luovutusikään asti. Toisinaan näkee hengästyttäviä listoja siitä, mihin kaikkeen koiranpentu pitäisi olla totutettu jo kasvattajan luona. Itse suhtaudun näihin listoihin epäilevästi, sillä tärkeää on oikeastaan vain se, että pennut eivät vietä ensimmäistä 7-8 viikkoaan pelkästään pesuhuoneessa tai koiratarhassa. Sosiaalistamista ei pidä ryhtyä ylisuorittamaan. Pentu tottuu uudessa kodissaan nopeasti lapsiin, kissoihin ja partaisiin miehiin, vaikkei se olisi niitä koskaan ennen nähnyt. Riittää, kun se on kasvattajan luona oppinut, että maailma on suuri ja täynnä jännittäviä, mutta mukavia asioita, joihin kannattaa tutustua.

Kun pennut ovat mukana perheen tavallisessa arjessa, tottuvat ne siinä sivussa erilaisiin ääniin ja kylässä käyviin ihmisiin. Näin koronakeväänä vieraita kävi meillä vähän, mutta sekin riitti. Pennut oppivat, että on olemassa muitakin ihmisiä kuin kasvattaja ja että nämä muutkin ovat oikein mukavia. Omakotitalossa ja isolla pihalla on helppoa tarjota pennuille virikkeitä. Isolla aidatulla pihalla pennut oppivat kiipeilemään, pujottelemaan ja kaivautumaan, ne saivat ajaa toisiaan takaa ja tulla takaa-ajetuiksi, ne kuulivat ohiajavien traktoreiden jyrinää ja junan kolketta.

Siinä vaiheessa, kun pennut ovat noin viiden viikon ikäisiä, tulee minulle aina mieleen tämä lastenloru kymmenestä Kaijasta:

Yksi Kaija putos kaivoon,

toinen Kaija päältä katsoi,

kolmas Kaija kotiin juoksi,

neljäs Kaija nelikkoon,

viides Kaija vitikkoon,

kuudes Kaija kuusikkoon,

seitsemäs Kaija seipään nokkaan,

kahdeksas Kaija kammiolle,

yhdeksäs Kaija ylisille,

kymmenes Kaija kyykistyi kynnyslaudan alle.

Onneksi näitä ”kaijoja” oli vain neljä. Vahtimatta niitä ei uskaltanut jättää pihaan, mutta ei sen puoleen, pentujen toilailujen seuraaminen on mitä hauskinta hupia. Siinä iässä, kun pennuilla on tahtoa enemmän kuin järkeä, on valvovan silmän hyvä olla paikalla.

Uusiin asioihin tutustuminen tuo esille pennuissa temperamenttieroja. Kun pennut muuttivat pentulaatikosta tupaan kolmen viikon iässä, Pinkki ja Keltainen sulattelivat asiaa nukkumalla. Harmaa ja Sininen sen sijaan lähtivät heti tutustumaan uuteen ympäristöön. Pinkki puolestaan oli ensimmäinen, joka uskalsi laskeutua kuistin portaat ulos ja alas asti, eikä Keltainen pelännyt varpaiden kastumista vesilätäkössä.

Autoajelua pennut saivat vain kahdesti – kerran eläinlääkäriin ja toisella kerralla metsään. Vähän itketti ja oksetti. Päivittäisten autoajeluiden sijasta olen pyrkinyt tarjoamaan pennuille mahdollisuuden toisenlaisiin seikkailuihin. Omasta pihasta pennuille löytyy pieni metsä. Ei aivan Nalle Puhin Puolen hehtaarin metsän kokoinen, mutta useampia isoja puita, kiviä ja kantoja kuitenkin.

Oikeassa metsässä kävimme vain kerran ja sekin oli melkeinpä liian jännittävää – ei pennuille, vaan minulle. Vaikka jotkut Ezhvan ja Akun pennuista ovat ehkä harkitsevampia kuin toiset, yhtään arkajalkaa ei tässä joukossa ole. Olin helpottunut, kun metsästä kotiin palatessamme kaikki neljä olivat tallella, sillä niin innokkaita nämä ”kaijat” olivat tutustumaan suureen maailmaan.

Höyheneukon pentueen elämää voit seurata YouTubessa täältä.