Kennelliiton kouluttamat hyvinvointineuvojat kiersivät toista vuotta peräkkäin Koiramessuilla antamassa neuvoja koirien hyvinvoinnista. He myös palkitsivat viikonlopun aikana Kiva koirakko -palkintoruusukkeilla ja Hau Haun herkkupaketeilla sellaisia koirakoita, joista erityisesti välittyi yhdessä harrastamisen ilo.
Koirien hyvinvointineuvojat ovat Kennelliiton kouluttamia kennelneuvojia, joiden tehtävänä on seurata, miten näytteilleasettajat huomioivat koirien hyvinvoinnin koiranäyttelyssä. Hyvinvointineuvojat neuvovat ja opastavat näytteilleasettajia sekä tarpeen vaatiessa myös puuttuvat epäkohtiin koiran hyvinvoinnissa.
Pääasiassa hyvinvointineuvojien tekemät havainnot olivat positiivisia ja käydyt keskustelut hyvähenkisiä. Kehuja annettiin ja otettiin vastaan tilanteissa, joissa koirien tarpeet oli huomioitu esimerkillisellä tavalla. Konkreettinen toiminta koirien hyvinvoinnin parantamiseksi koiranäyttelyissä sai näytteilleasettajilta kiitosta viikonlopun aikana.
Kiva koirakko -palkintoruusukkeen sai tänä vuonna lähes 40 koirakkoa. Palkinnon myöntämisen perusteina olivat muun muassa koirakon innokas ja iloinen yhdessä tekeminen, saumaton yhteistyö koiran ehdoilla sekä koirakon yhdessäolosta huokuva lämpö, läheisyys ja läsnäolo. Hyvinvointineuvojat kiinnittivät huomiota myös koirahäkkien kokoihin ja koiran hyvinvoinnin varmistamiseen näyttelypäivän aikana.
Onnittelut kaikille palkituille! Alla on kuvia tänä vuonna palkinnon saaneista koirakoista.