Kansainvälisen kennelunioni FCI:n yleiskokous kokoontui 21.–22.8. elokuuta Genevessä, Sveitsissä. Kokouksessa muun muassa tehtiin henkilövalintoja järjestön hallitukseen ja toimikuntiin ja päätettiin uusista jäsenmaista sekä FCI:n vuoden 2028 Maailman Voittaja -näyttelyn järjestäjämaasta.

FCI:n sadasta jäsenmaasta paikalla kokouksessa oli 77 maan edustus. Suomen Kennelliittoa kokouksessa edustivat hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen, varapuheenjohtaja Kimmo Mustonen, valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen ja Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen.

Kokouksen aluksi käytiin läpi FCI:n tilannekatsaus FCI:n toimintaan ja hyväksyttiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma. Koronavuosien jälkeen koiraharrastustoiminta kokeissa, kilpailuissa ja koiranäyttelyissä on maailmalla elpynyt, vaikkei kansainvälisesti harrastusmäärissä vuonna 2022 vielä ylletty aivan vuoden 2019 tasolle.

FCI yleiskokous 2023_Suomen edustajat
Suomen delegaatio Esa Kukkonen, Eeva Anttinen ja Kimmo Mustonen.

Tamas Jakkel Unkarista jatkaa puheenjohtajana

Yleiskokous valitsi yksimielisesti FCI:n nykyisen puheenjohtajan Tamas Jakkelin jatkamaan puheenjohtajana vuoteen 2025 saakka.

FCI:n hallitukseen valittiin erovuoroisten jäsenten tilalle uudelle, vuoden 2027 loppuun jatkuvalle kaudelle Barbara Müller Sveitsistä sekä uusina jäseninä Fabio Amorim Brasiliasta ja Ilaria Biondi de Ciabatti Perusta.

FCI:n maanosaosastoja hallituksessa edustavat Amerikan ja Karibian osaston puheenjohtaja Adrian Landarte Urugyausta, Aasian, Afrikan ja Oseanian osaston puheenjohtaja Augusto Benedicto Santos III Philippiineiltä sekä Euroopan osaston puheenjohtaja Jörgen Hindse Tanskasta.

Kaksi uutta toimikuntaa

FCI:n Rotumääritelmätoimikuntaan vuoden 2027 loppuun jatkuvalle kaudelle valittiin erovuoroisten tilalle Petru Muntean Romaniasta, Jorge Nallem Urugyausta sekä uutena Ricardo Torre-Simões Brasiliasta.

Tieteelliseen toimikuntaan valittiin erovuoroisten tilalle vuoden 2027 loppuun jatkuvalle kaudelle Gregoire Leroy Ranskasta sekä uusina Joaquin Cerdeira Espanjasta ja Thomas Uneholt Ruotsista.

Valitettavasti Suomen Kennelliitto ei saanut tällä kertaa toimikuntiin ehdokkaitaan, Kirsi Sainiota tieteelliseen toimikuntaan ja Jussi Liimataista rotumääritelmätoimikuntaan. Euroopan ulkopuolisten maaosien maat olivat hyvin edustettuina kokouksessa, ja se näkyi myös kokouksen henkilövalinnoissa.

Ranskan ja Saksan kennelliittojen esityksestä FCI:lle perustettiin Hoopers-toimikunta ja Ranskan kennelliiton esityksestä Tryffelinetsintätoimikunta. Hoopers on agilityn tyylinen ratalaji, jossa on erilaisia matalia esteitä.

 

Kazahkstanin kennelliitosta FCI:n uusi täysjäsen

Yleiskokous hyväksyi FCI:n täysjäseneksi Kazakhstanin ja Mongolian kennelliiton jäseneksi ilman äänivaltaa. Vietnamin kennelliittoa ei vielä hyväksytty täysjäseneksi.

Maailman Voittaja 2028 järjestetään Meksikossa

Kokous valitsi vuoden 2028 FCI:n Maailman Voittaja -näyttelyn niukalla äänten enemmistöllä järjestäjämaaksi Meksiko. Näyttely järjestetään toukokuussa 2028 Mexico Cityssä. Kaksi muuta ehdokasta olivat Unkari (Budapest) ja Puola (Poznań).

FCI:n yleiskokous kokoontuu seuraavan kerran Helsingissä 4.-5.8.2025, jonka jälkeen Helsingissä järjestetään 8.-10.8.2025 FCI:n Maailman Voittaja -näyttely.

Lisätiedot:

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Esa Kukkonen
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 548 2682