Kennelliiton hallitus päätti 22.11.2024 kokouksessaan muun muassa uudistetun koirarekisteriohjeen voimaantulosta, Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn pentuluokista ja kotimaisille roduille myönnettävästä matkustustuesta Maailman Voittaja -näyttelyyn.
Alla on esitetty jäsenjärjestöjä olennaisimmin koskevat kokouspöytäkirjan asiat.
Kennelliiton hallitus päätti, että vuoden 2025 teemana on kansainvälinen koiraharrastaminen. Vuoden aikana Kennelliitto järjestää muun muassa suuren kansainvälisen Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn elokuussa Helsingin Messukeskuksessa.
Hallitus vahvisti aiemmin päättämänsä mukaisesti, että uudistunut koirarekisteriohje astuu voimaan 1.1.2025. Koirarekisteriohje ohjaa Kennelliiton alaista koirien jalostamista.
Aiheesta voi lukea tarkemmin erillisestä uutisesta.
Hallitus hyväksyi Kennelliiton Jalostustieteellisen toimikunnan esityksen terveysohjeiden muutoksesta. Muutoksen myötä ulkomaisille koirille voidaan jatkossa hyväksyä terveystutkimuslausuntoja myös muualta kuin koiran omasta kotimaasta, mikäli terveysohjeissa asetetut kriteerit täyttyvät. Aikaisemmin vain koiran kotimaassa tai Suomessa annetut lausunnot on hyväksytty.
Muutos astuu voimaan 1.1.2025.
Hallitus päätti muuttaa ansioituneille koirankasvattajille myönnettävän Lauri Vuolasvirsta -palkinnon sääntöjä Suomalaisen Siperian Husky -seuran anomuksen mukaisesti siten, että siperianhusky lisätään käyttökoiraroduksi palkinnon säännöissä. Muutos tulee voimaan 1.5.2025 alkaen.
Jatkossa palkinnon käyttökoiralistausta ylläpidetään toimistotyönä Lauri Vuolasvirta -kilpailun sääntöjen liitteenä.
Junior handler -kilpailujen ohje on päivitetty vastaamaan Kennelliiton nuorisotoiminnan toimintatapojen ohjetta ja Nuorisotoimikunnan toimiohjetta. Ohjetta on myös selkiytetty ja tehty muutamia päivityksiä, jotka koskevat muun muassa tuomareita, kilpailijoita, ja kansainvälistä kilpailutoimintaa. Päivitetyt ohjeet tulevat voimaan 1.1.2025.
Kennelliiton hallitus päätti, että FCI:n Maailman Voittaja -näyttelyssä 8.–10.8.2025 on poikkeuksellisesti mukana FCI:n päätöksen mukaisesti sekä pentuluokka että pikkupentuluokka. Pikkupentuluokan ikäraja on 5–7 kuukautta ja pentuluokan 7–9 kuukautta. Pentuluokkien loppukilpailuja ei järjestetä.
Hallitus päätti, että Kennelliitto tukee rotujärjestöjen kautta kotimaisten rotujen pääerikoisnäyttelyiden ROP- ja VSP-koirien osallistumista Maailman Voittaja -näyttelyyn Helsingissä 8.–10.8.2025. Jos ROP- tai VSP-koira on estynyt osallistumaan, voi rotujärjestö lähettää edustajaksi myös paras uros ja paras narttu -luokassa sijoittuneen koiran.
FCI:n paimentavien koirien toimikunnan sihteeriksi on valittu Jouni Kautto.
FCI:n Euroopan osaston kokouksessa Celjessä 7.10.:
FCI:n hallituksen kokouksessa Amsterdamissa 3.–4.9.:
Kennelliiton antidopingohjetta on uudistettu muun muassa uuden eläinten hyvinvointilain ja valtuuston aiemmin hyväksymän uuden antidopingsäännön mukaiseksi. Uusi ohje tulee voimaan 1.1.2025.
Avustajakoirat Assistenthund ry:n koeaika Hyötykoiratoimikunnassa päättyy, ja siitä tulee toimikunnan varsinainen jäsen.
Kennelliiton Nuorisotoimikunta on nimennyt Jonna Luodon Keski-Pohjanmaan kennelpiirin toiseksi nuorisokoordinaattoriksi.
Hallitus päätti nimetä Markku Mähösen kaikkien rotujen ulkomuototuomariksi.
Hallitus hyväksyi Sonkajärven kennelkerho ry:n Kennelliiton jäseneksi. Tervetuloa mukaan Kennelliittoon!
Kennelliiton hallitus päätti siirtää Suomen Volpino Italiano ry:n anomuksesta volpino italiano -rodun jalostuksen johtamisoikeuden Suomen Seurakoirayhdistys ry:ltä Suomen Kääpiökoirat ry:lle. Siirrolla on molempien rotujärjestöjen hyväksyntä. Suomen Volpino Italiano ry:n rotukerho-oikeudet säilyvät siirtymisen yhteydessä.