Kun Kennelliiton alaisessa koiraharrastustoiminnassa oli vuonna 2019 yhteensä yli 360 000 suoritusta, oli niitä vuonna 2020 vain noin 172 000. Koronapandemia rajoitti erityisesti yleisötapahtumien, kuten koiranäyttelyiden ja erilaisten mestaruuskilpailuiden järjestämistä. Kansainvälistä harrastustoimintaa ei ollut käytännössä lainkaan.

Tilastossa vuosilta 2000-2020 näkyy harrastustoiminnan raju pudotus koronavuonna. Koirien rekisteröintimäärien ja Kennelliiton jäsenmäärän kasvaessa erityisesti suosituimman koiraharrastuksen, koiranäyttelyiden, osallistujamäärät putosivat merkittävästi. Näyttelykäyntejä oli 48 778  (186 118), lähes 74 % edellisvuotta vähemmän. Koiranäyttelyitä järjestettiin kaikkiaan 123, kun niitä edellisvuonna oli 326.

Koe- ja kilpailupuolella koronapandemiatilanteen kokoontumisrajoitusten vaikutus ei ollut yhtä suuri, sillä monet kokeista ovat hyvin pienimuotoisia. Koekäyntejä oli 123 238 (175 369), 29,5 % edellisvuotta vähemmän. Kokeita ja kilpailuja järjestettiin 16 541, edellisvuonna 20  302.

Kennelliiton toiminnan kehitys 2005-2020

Harrastustoiminnan rajoitukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti osaan Kennelliiton jäsenyhdistyksistä, sillä yleisötapahtumien järjestämisen kautta rahoitetaan muuta toimintaa. Alueellista koiraharrastustoimintaa koordinoivat kennelpiirit.

- Pohdimme Kennelliiton hallituksessa kevään aikana, miten voimme tukea kennelpiirejä, kertoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Agility oli viime vuoden suosituin koiraharrastusmuoto

Suosituin koiraharrastusmuoto vuonna 2020 oli agility, jossa kirjattiin yhteensä 77 667 suoritusta (115 993 vuonna 2019). Monissa koemuodoissa harrastusta pystyttiin jatkamaan viranomaisten ohjeiden ja määräysten puitteissa koronapandemiasta huolimatta. Ajavien koirien kokeissa koesuoritusten määrä nousi hieman kautta linjan.

Uutena lajina viime vuosikymmenellä suosiotaan kasvattaneen, tottelevaisuutta ja koiratanssia yhdistävän rally-tokon harrastusmäärät laskivat viime vuonna huomattavasti. Laji on houkutellut viime vuosina pariinsa paljon uusia harrastajia, ja vastaavasti perinteisen tottelevaisuuden harrastus on hieman hiipunut. Koronapandemiatilanne ei näytä vaikuttaneen yhtä voimakkaasti tottelevaisuuden kuin rally-tokon harrastamiseen.

Suosituimmat koemuodot 2000-2020

Katso Kennelliiton koetilastosta, mitä lajeja koirien kanssa harrastettiin vuonna 2020:

 

Lisätietoja
Harri Lehkonen
Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja

harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

Esa Kukkonen
Koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 044 364 2271

Kimmo Mustonen
Näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan puheenjohtaja
kimmo.mustonen@kennelliitto.fi
puh. 0400 914 423