Kennelliitto kampanjoi vastuullisesta pennunhankinnasta Tori.fi-verkkopalvelussa vuosina 2020 ja 2021. Molemmilla kerroilla aiheeseen törmäsi lähes miljoona Torin kävijää. Kampanjan myötä Torin johto päätti poistaa lemmikkien ostoilmoitukset palvelustaan.

Kennelliiton yhteistyössä viestintätoimisto Brunnenin kanssa toteuttama kampanja pääsi tänä vuonna mukaan Finnish Comms Awards -kilpailun finaaliin vastuullisuusviestinnän kilpailusarjassa.

Kevään 2020 Terkkuja pentulaatikosta- ja kevään 2021 Terkkuja koirakodista -kampanjoissa ohjattiin pennunostajia hankkimaan rekisteröity rotukoira Kennelliiton kasvattajalta. Samalla tuotiin esille vastuullista koiranhankintaa ja koirankasvatusta. Kohderyhmälle muokattu materiaali vei Kennelliiton ylläpitämälle ja vastuullisuutta korostavalle Hankikoira.fi -sivustolle. Sen kävijämäärä nousi 40 % vuodesta 2019.

Torin päätöksen ansiosta jätetään vuositasolla useita tuhansia ilmoituksia julkaisematta. Päätöksellä on suuri merkitys, sillä se muun muassa estää narttukoirien hankkimisen pentutehtaaksi ja nopean kaupallisen pentutuotannon. Koronavuosien aikana koiria on rekisteröity noin 10 % enemmän kuin vuonna 2019.

Höyheneukon suomenpystykorvapennut toivat pentulaatikon arjen lähelle

Vastuullinen kasvattaja voi näyttää avoimesti koko pentujen kasvuvaiheen, ja on pennunostajien tukena, kun pennut muuttavat uusiin koteihinsa. Terkkuja pentulaatikosta -kampanjaan liittyi Höyheneukon-kennelin Heidi Lahtisen blogikirjoituksia Kennelliiton verkkosivuilla ja pentuvideoita YouTubessa.

Nyt keväällä 2021 kampanjoitiin Terkkuja koirakodista -teemalla. Sen lisäksi, että pennunostajia edelleen ohjattiin Kennelliiton Hankikoira.fi-sivustolle, tuotiin esille myös sitä, että vastuullinen koiranomistaja opettelee huolehtimaan koirastaan ja opettaa sille perusasiat.

Kampanjoiden aikana Kennelliiton edustajat toivat useissa medioissa esille vastuullista koiranhankintaa ja koiranomistamista. Erityisesti alueellisissa medioissa näkyi myös ilahduttavan paljon kasvattajia eri puolilta Suomea kertomassa toiminnastaan ja siitä, millainen on hyvä koti pennulle.

Terkkuja pentulaatikosta_420 x 280

Kasvattajat ja rotuyhdistykset voivat yhä hyödyntää kampanjan materiaaleja

Terkkuja pentulaatikosta- ja Terkkuja koirakodista -kampanjat ovat yhä ajankohtaista. Kasvattajat ja rotuyhdistykset voivat käyttää Kennelliiton mediapankista löytyvää Terkkuja pentulaatikosta -logoa verkkosivuillaan ja muussa viestinnässään. Instagramissa ja Twitterissä voi käyttää myös #TerkkujaPentulaatikosta- ja #TerkkujaKoirakodista -tunnisteita.

Lisätiedot

Kennelliiton viestintäpäällikkö
Liisa Suoninen
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
puh. 09 320 3897

Lisätietoa kampanjamateriaaleista saa sähköpostiosoitteesta viestinta@kennelliitto.fi.