Suomen Kennelliitto järjestää 16.-17.12.2023 perinteiset Koiramessut Messuhallissa Helsingissä. Koiramessuilla voi tutustua eri koirarotuihin ja koiran kanssa harrastamiseen, seurata koiranäyttelyitä sekä muun muassa Sankari- ja virkakoirien palkitsemisia. Lapsille ja nuorille on tarjolla omaa ohjelmaa.

Viikonlopun aikana Messukeskuksessa järjestetään neljä koiranäyttelyä. Tämän lisäksi messuilla on monipuolista ohjelmaa koko perheelle.

Messujen päähallissa Rotutorilla on mukana yli 40 eri rotuyhdistystä esittelemässä harrastamaansa koirarotua. Kennelliiton HauLife-osastolla saa neuvoja koiran hankintaan ja hoitoon. Osastolla on myös rotuesittelyitä. 

Päähallin tapahtumakehässä voi tutustua erilaisiin koiraharrastuksiin, kuten AgiDanceen, pallopaimennukseen ja DogParkouriin. Koiramessuilla on tarjolla myös koiran aktivointivinkkejä. Koiran esiintymiseen iloisesti ja itsevarmasti näyttelykehässä positiivisen vahvistamisen keinoin ohjataan Suomen eläintenkouluttajien esityksessä. 

Kennelliiton kaveri- ja lukukoirat sekä nuorisotoiminta ovat mukana messuilla omilla osastoillaan. Perheen pienimmille järjestetään lelukoirakilpailu molempina messupäivinä kello 12. Ilmoittautuminen kilpailuihin alkaa molempina päivinä kello 11.

Messuilta löytyy myös yli sata koiratarvikemyyjää ja brändiä, joten tapahtuma on hyvä paikka tehdä jouluostoksia.

Sankarikoirat ja Vuoden virkakoirat ohjaajineen palkitaan Koiramessuilla

Messukeskuksen Areenalla nähdään joka päivä ohjelmaa, kuten erilaisia palkitsemisia, esityksiä ja päivän päätteeksi koiranäyttelyiden jännittävät loppukilpailut.

Lauantaiaamupäivänä kello 8.30 alkaen ja sunnuntaiaamupäivinä kello 9.30 alkaen Areenalla käydään Koiratanssin Pohjoismaidenmestaruuskilpailut. Vapaatanssi- ja seuraaminen musiikin tahdissa -kilpailulajeissa käydään sekä yksilö- että maajoukkuekilpailut. 

Areenalla palkitaan lauantaina kello 15.15 alkaen Poliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen ja Tullin Vuoden virkakoirat. Palkinnot luovuttaa koiranohjaajille Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen

Kennelliitto palkitsee vuosittain Sankarikoiran arvonimellä koiria, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Tänä vuonna Sankarikoiran arvon saa 22 koiraa. Sankarikoirat palkitaan Areenalla sunnuntaina kello 13.15 alkaen. Palkinnot jakavat Kennelliiton kunniapuheenjohtaja Helena Suni ja Team Rokan Toni Lahtinen.

Koiramessujen näyttelyihin ilmoitettu mukaan noin 15 000 koiraa

Koiramessuilla nähdään lauantaina pohjoismaisessa Helsinki Winner 2023 -näyttelyssä yli 6 500 koiraa ja Helsinki Winner Puppy Show -pentunäyttelyssä 850 koiraa. Sunnuntaina kansainvälisessä Voittaja 2023 -näyttelyssä on lähes 6 700 koiraa ja Voittaja 2023 Puppy Show -pentunäyttelyssä lähes 850 koiraa. Näyttelykehissä voi tutustua 342 eri koirarotuun.

Tänä vuonna Koiramessuilla on mukana hyvinvointineuvojia, jotka kiertävät halleissa seuraamassa, miten näytteilleasettajat huomioivat koirien hyvinvoinnin. Hyvinvointineuvojat ovat Kennelliiton kouluttamia kennelneuvojia. He neuvovat ja opastavat koirien esittäjiä, ja tarpeen niin vaatiessa myös puuttuvat koiran hyvinvointia vaarantavaan tilanteeseen. He voivat jakaa Kiva koirakko -palkintoruusukkeita kohtaamilleen näytteilleasettajille, joiden koirilla näyttää selvästi olevan mukava, leppoisa päivä näyttelyssä. 

Koirien arvostelu näyttelykehissä alkaa kello 9 ja näyttelyiden loppukilpailut kello 16.

Koiramessut-tapahtumassa on ohjelmaa yleisölle noin kello 9–17. Tapahtuma on maksullinen. 

 

Lisätiedot:

www.koiramessut.fi