Suomen suosituin koirarotu on labradorinnoutaja. Rodun rekisteröintimäärät ovat kasvaneet vuonna 2019 entisestään. Kaiken kaikkiaan Suomen Kennelliitto rekisteröi viime vuonna 45111 koiraa.

Labradorinnoutaja kasvattaa suosiota entisestään rikkoen vuosi vuodelta aiempien vuosien rekisteröintiennätyksensä. Rotu nousi suosituimpien koirarotujen ensimmäiselle sijalle vuonna 2010 ja on sen jälkeen pitänyt pintansa. Suomen Kennelliitto rekisteröi 2019 vuonna 2307 labradorinnoutajaa. Määrä kasvoi toissa vuodesta 112 koiralla.

- Labradorinnoutaja on kaikkialla yksi suosituimmista roduista. Ne ovat sopivan kokoisia, mukavaluonteisia ja suhteellisen helppohoitoisia, toteaa Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen rodun suosiosta.

Toiseksi kiilasi toissa vuoden kolmas, jämtlanninpystykorva, joita rekisteröitiin viime vuonna 1424 koiraa. Kolmanneksi tuli saksanpaimenkoira 1259 rekisteröinnillä.

Tutut rodut jatkavat muutenkin kymmenen suosituimman joukossa. Listalla ei ole toissa vuodesta yhtään uutta rotua, mutta sijoitukset vaihtelevat. Kultainennoutaja nousi yhden sijan viidennestä neljänneksi ja shetlanninlammaskoira paransi sijoitustaan seitsemänneltä sijalta kuudenneksi.

Suomenlapinkoira on kymmenen suosituimman rodun joukossa suurin putoaja, jonka rekisteröintimäärät laskivat viime vuonna 240 koiralla. Se putosi toiselta sijalta viidenneksi. Viidestä kotimaisesta rodusta suurin osa mahtuu kymmenen suosituimman joukkoon. Suomenlapinkoiran lisäksi suomenajokoira sijoittui seitsemänneksi (1046 rekisteröintiä) ja karjalankarhukoira kymmenenneksi (758). Muut kotimaiset rodut sijoittuvat rekisteröinneissä kauemmas kärjestä: kansalliskoiramme suomenpystykorva sijalle 12 (660) ja lapinporokoira sijalle 45 (278).

-Kärkikymmenikössä suurin huolenaihe on ajokoira. Sen suosio on laskenut kymmenessä vuodessa puoleen ja 30 vuodessa neljännekseen entisestä lukemasta, Lehkonen sanoo.

Suosituimpien roturyhmien kärki pysyy samana

Koirarodut jaetaan kymmeneen eri roturyhmään käyttötarkoituksen ja ominaisuuksien perusteella. Näistä ryhmistä suosituin viime vuonna oli pystykorvat ja alkukantaiset koirat, joita rekisteröitiin yhteensä 9850 koiraa. Toiseksi suurin roturyhmä oli seurakoirat 6939 rekisteröinnillä. Nämä pysyivät samoina kuin vuonna 2018, joskin molempien rekisteröintimäärät laskivat hieman. Kolmanneksi suurin ryhmä oli noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat 6411 rekisteröinnillä. Pienin roturyhmä oli vinttikoirat 736 koiralla.

Kaiken kaikkiaan viime vuonna rekisteröitiin 45111 koiraa. Määrä on laskenut vuodesta 2018, jolloin rekisteröitiin 45704 koiraa.

Koirien rekisteröinti ja tunnistusmerkintä on tärkeää siksi, että sen jälkeen koira on yksilöitävissä ja sen tiedot pystytään yhdistämään omistajan tietoihin. Jos koira katoaa, tunnistusmerkitty ja rekisteröity koira voi palautua kotiin parhaimmillaan heti löydettäessä.

Rekisteröinti helpottaa myös eläintautien torjuntaa, eläinten hyvinvoinnin valvontaa ja ongelmatapauksiin puuttumista. Se auttaa myös pentutehtailun torjumisessa, sillä sen avulla voidaan seurata nartulla teetettyjen pentueiden määrää. Lisäksi se mahdollistaa Kennelliiton yleisen jalostusstrategian mukaisen vastuullisen jalostuksen valvomisen, sillä jalostuksessa käytettävien rekisteröityjen koirien terveys koe- ja näyttelytulokset voidaan varmistaa jalostustietojärjestelmästä.

Suosituimmat rodut 2019

Suluissa rotujen sijoitus ja rekisteröintimäärä vuodelta 2018.

  1. (1) labradorinnoutaja 2307 (2195)
  2. (3) jämtlanninpystykorva 1424 (1394)
  3. (4) saksanpaimenkoira 1259 (1210)
  4. (5) kultainennoutaja 1227 (1174 )
  5. (2) suomenlapinkoira 1224 (1464)
  6. (7) shetlanninlammaskoira 1071 (1015)
  7. (6) suomenajokoira 1046 (1151 )
  8. (10) jackrussellinterrieri 864 (826)
  9. (9) harmaa norjanhirvikoira 802 (846)
  10. (8) karjalankarhukoira 758 (900)