Toimihenkilöliitto ERTO jatkaa lakkoaan Kennelliiton toimistolla 31.12.2020 saakka. Suurin osa Kennelliitto-konsernin palveluista toimii lakon aikana normaalisti, mutta lakko voi aiheuttaa viivästyksiä joissain toimiston palveluissa.

Kennelliiton ja Palvelualojen työnantajat Paltan edustajat ovat esitelleet Kennelliiton 12.10.2020 voimaan tullutta henkilöstökäsikirjaa ERTOlle valtakunnansovittelijan järjestämässä tapaamisessa 13.11. Mahdollisesti valtakunnansovittelija kutsuu osapuolet vielä uuteen tapaamiseen.

Tietoa lakon taustoista löytyy täältä sekä Paltan tiedotteista 26.8. ja 2.9.

Asiointi verkossa ja suurin osa palveluista toimivat normaalisti

Kennelliiton puhelinneuvonta toimii lakon aikana normaalisti. Kaikki Kennelliiton palvelunumerot ja muut yhteystiedot löytyvät täältä. Joihinkin toimiston numeroihin ja sähköposteihin vastaamisessa voi olla lakon aikana viivettä.

Suurinta osaa asioinnista voi hoitaa verkossa ja Omakoiran palveluita hyödyntäen. Verkko- tai mobiilipalvelussa voi muun muassa tehdä koiran omistajailmoituksen, päivittää omia jäsentietojaan tai tilata lähetteen koiran terveystutkimukseen. Kasvattaja voi rekisteröidä pentueensa Omakoira-palvelun kautta.

Röntgenlausuntopalvelut toimivat normaalisti.

Kennelliiton toimisto on auki normaalisti kello 9-15. Toimistolla ei ole asiakaspalvelua.

Showlinkin Leppävirran toimisto on avoinna ma-pe kello 9–17. Rekisteritodistuksia voi tuoda Showlinkin Espoon toimistolle ja noutaa sieltä syksyn aikana vain keskiviikkoisin 9–17. Myös Espoon toimiston yhteydessä sijaitseva Showlinkin myymälä on avoinna vain keskiviikkoisin. ShowlinkShop-verkkokauppa toimii normaalisti.

Pahoittelemme lakon mahdollisesti aiheuttamia haittoja.