Hymyillään kun tavataan, koirien kanssa tai ilman

Olen omistanut pitkäkarvaisia collieita lähes parinkymmenen vuoden ajan ja on hämmästyttävää huomata, miten suuri merkitys koirilla on ollut elämässäni. Colliet vaikuttavat lähes kaikkeen asuinpaikasta kotini sisustukseen ja siihen, millaisten ihmisten parissa vietän suurimman osan vapaa-ajastani. Nämä ihmiset ovat useimmiten muita koiranomistajia, joihin olen tutustunut koirien kautta. Ei ole aivan samantekevää, miten kohtaamiset heidän kanssaan onnistuvat, koska ovathan he iso osa elämääni. Collielauman omistajana edustan tietyissä tilanteissa tahtomattanikin koiraihmisiä ja minun puoleeni käännytään monenlaisissa koiriin liittyvissä asioissa. Haluaisin, että onnistun välittämään näissä kohtaamisissa koiranomistamisen ilosanomaa ja positiivista kuvaa koiraharrastuksesta.

Tärkeät livekohtaamiset luovat yhteyksiä

Olin todella iloinen, kun Kennelliitto järjesti maaliskuussa vuoden ensimmäisen kasvattajatapahtuman Vantaalla. Kanssani paikalle kokoontui uutta oppimaan kasvattajia ja Kennelliiton edustajia. Minulle jäi tilaisuudesta positiivinen mieli erityisesti siksi, että saimme kokoontua hotellin luentosaliin fyysisesti. Luentojen ohessa osallistujat rupattelivat kahvitauolla, tuttavat vitsailivat keskenään, hämmästeltiin, miten paljon on muututtu vuosien mittaan ja sain käydä kysymässä tarkennusta luennoitsijalta mieltäni askarruttaneeseen asiaan puheenvuoron jälkeen. Vaikka virtuaalitapahtumat ovat mainio lisä tapahtumakentällä nykypäivänä, kaikki tämä olisi jäänyt puuttumaan, jos olisin osallistunut tapahtumaan etäyhteyden välityksellä.

Vanhoille tutuille on tapana huikata ”hymyillään kun tavataan”. Heitto sisältää kauniin ajatuksen siitä, että seuraavan kerran kohdatessa otetaan toisemme vastaan ilon ja positiivisuuden, hymyn kautta. On iloinen asia kohdata tuttuja. Viime vuosina olemme joutuneet kohtaamaan toisiamme entistä useammin virtuaalisesti verkossa videokuvan välityksellä tai livenä hymyn ja suuren osan kasvoista peittävien maskien takaa. Yhdistysten vuosikokouksia ja koulutuksia on järjestetty etänä. Osa koirankasvattajista on tavannut uusia pennunostajaehdokkaita ja järjestänyt heille yhteisiä opastuksia ensimmäistä kertaa etäyhteyksien välityksellä. Valitettavasti etäkohtaamisista jää helposti pois tärkeä osa inhimillisyyttä. Varsinkin se, ettemme näe kunnolla toistemme kasvoja ja ilmeitä maskien tai videokuvan takaa jättää aina jotain puuttumaan inhimillisestä vuorovaikutuksesta.

Kohtaamiseen kuuluu kuunteleminen ja läsnäolo

Aito kohtaaminen on aina vuorovaikutusta, johon kuuluu avoimuus ja tasavertaisuus. Kohtaaminen on tasavertaista, kun kaikki saavat osallistua ja kertoa mielipiteensä tasavertaisesti. Yksinpuhelu tai pelkkä tiedon kaataminen ylhäältä alaspäin ei ole tasavertaista, eikä kohtaamiseen kuulu liioin muiden yli jyrääminen. Pelkkä passiivinen kuunteleminen tai kunkin osallistujan yksinpuhelu vuorotellen ei tee tilanteesta antoisaa kohtaamista. Sen luo aktiivinen keskittynyt kuunteleminen, kysyminen ja läsnäolo. On tärkeää pohtia sitä, miten jokainen kokisi olonsa koiraharrastusten parissa tervetulleeksi ja tärkeäksi. Tähän voimme jokainen vaikuttaa osaltamme. Annetaan tilaa toisillemme, ei kyseenalaisteta erilaisuutta ja kunnioitetaan toistemme rajoja. Voimme jokainen kantaa kortemme kekoon sen puolesta, että jokaisella on mahdollisuus osallistua yhteiseen keskusteluun ja toimintaan.

Yksi erittäin tärkeä osa kohtaamisia on kiireetön läsnäolo, joka on välillä haastavaa myös koiraharrastajille. Olen huomannut, että nykyihmisen on vaikea olla selaamatta sosiaalista mediaa edes yhden tunnin kestävän koirankoulutustuokion, saati pidemmän luennon ajan. Matkapuhelin on lähes aina kädessä tai vähintään käden ulottuvilla, valmiina antamaan meille dopamiiniannoksen. On hyvin tyypillistä, että treenihallin laidalla istuu omaa vuoroaan odottamassa rivi koiraharrastajia matkapuhelimet käsissään ja he ovat kirjautuneet meneillään olevasta tilanteesta henkisesti ulos. Silloin ei kuulu rupattelua eikä mielipiteiden vaihtoa, eikä opita muiden tekemistä katsomalla.

Monella tuntuu olevan jatkuvasti tuhat rautaa tulessa. Kun luentopäivä lähenee loppuaan, lähes puolet osallistujista on jo ehtinyt lähteä pois paikalta. Jäljellä olevat vilkuilevat kelloaan. Koiratreeneistäkin ollaan kurvaamassa auton perävalot vilkkuen pois heti, kun se on mahdollista, eikä kilpailupaikalla malteta aina jäädä odottelemaan edes palkintojen jakoon asti. Syyllistyn tähän kiirehtimiseen usein itsekin ja yritän parantaa tapojani. Kohtaaminen vaatii keskittymistä, jolloin ei mietitä muita asioita, eikä olla jalka ovenvälissä menossa kohti seuraavaa etappia. Meidän pitäisi uskaltaa välillä tylsistyä ja pysähtyä. Jokainen vastaantuleva asia ja tilanne olisi hyvä ottaa mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.

Tervetullut ja nähty olo koiraharrastusten parissa

Toisten huomioiminen, arvostus, avoimuus ja rehellisyys ovat tärkeitä osia onnistuneisiin kohtaamisiin. Kanssaihmisten tervehtiminen on pieni teko, mutta sillä voi olla valtavan suuri vaikutus muistijälkeen, joka kohtaamisesta jää. Olen ollut usein vastaanottamassa ilmoittautumisia ja ilmoittautunut lukuisia kertoja kokeisiin kilpailijana koepaikalla. Kun osallistujan ja ilmoittautumisten vastaanottajan ensikohtaaminen koepäivän aamuna alkaa ystävällisellä tervehtimisellä ja silmiin katsomisella, kaikki sujuu hieman mutkattomammin. Sama koskee uudessa treeniryhmässä aloittamista. Lopetin osallistumisen erääseen treeniryhmään, jossa kouluttaja ei koskaan vastannut tervehdykseeni, kun saavuin treenipaikalle koirani kanssa. En kokenut oloani tervetulleeksi ja tämä negatiivinen tunne yhdistyi koiran kanssa harjoitteluun. Pieni teko, kuten se, että kouluttaja tervehtii ja opettelee minun ja koirani nimet, tekee oloni huomattavasti paremmin nähdyksi. 

Kunnioittava onnistunut kohtaaminen antaa uutta energiaa ja voimaa. Ensikertalaiselle koiranomistajalle tai aloittelevalle harrastajalle se voi olla todella tärkeä tekijä sen osalta, kuinka innokkaasti hän haluaa jatkaa koiraharrastusta ja millaisia tunteita harrastaminen hänessä herättää. Miten hän puhuu harrastuksesta ja suositteleeko hän sitä muille? Kukaan ei halua viettää aikaansa jatkuvasti negatiivisissa tai ikävissä merkeissä. Tarvitsemme koiratoiminnan pariin uusia innokkaita tekijöitä, koska ilman heitä toiminnalla ei ole jatkuvuutta. Toistemme keskinäinen arvostaminen vaikuttaa suuresti siihen, millainen kuva rotukoiraharrastamisesta luodaan ulkopuolisen silmiin. Onko mielikuva keskinäistä kinaa ja draamaa vai onnistuneita kohtaamisia, joiden jälkeen harrastajat ovat täynnä iloa, positiivisuutta ja uutta energiaa?

”En lainkaan tunnistanut sinua ilman koiraa!” on hyvin yleinen parahdus, kun koiranomistajat tapaavat toisiaan ilman koiria. Muut koiranomistajat tunnistetaan usein sen perusteella, minkä näköinen koira löytyy hihnan päästä. Joskus koiraihmisten on helpompi muistaa koirien kuin niiden omistajien nimet. Minäkin olen monelle nimenomaan tricolourvärisen pitkäkarvaisen collien Riemun omistaja ja olen sitä ylpeydellä. Toivon kuitenkin, että minut nähdään sen lisäksi omana itsenäni.

Näyttely- ja koetilanteissa stressi, jännitys ja kiirekin voivat aiheuttaa sitä, ettei kohtaamistilanteissa aina huomata tervehtiä vastaantulevia vanhoja tai uusia tuttuja. Sain näihin tilanteisiin hyvän neuvon eräältä koiranäyttelykonkarilta: ”Vaikket tunnistaisi ketään, tervehdi aina poikkeuksetta kaikkia, joilla on hihnanpäässä saman rotuinen koira kuin sinulla”. Mielestäni tämä on hyvä neuvo monenlaisiin tilanteisiin. Hymyillään ja moikataan kun tavataan!