Vakiosopimuslomakkeiden perusajatus on turvata molemmille osapuolille koiran kaupassa kohtuulliset sopimusehdot ja ehkäistä ennalta mahdollisimman tehokkaasti sopimuksista syntyviä mahdollisia kiistoja niin, ettei sopimuksia tarvitse tulkita jälkikäteen.

Voit esitäyttää sopimuslomakkeet sähköisesti ja tulostaa tarvitsemasi määrän. Esitäyttökentät eivät välttämättä näy kaikilla selaimilla, avaa lomake esimerkiksi Adobe Readeriin. 

Koiran kauppaan liittyvät sopimuslomakkeet 2023

Kauppasopimusta käytetään, kun koiranpentu tai aikuinen koira siirtyy kokonaisuudessaan ostajan omistukseen. Sopimus tehdään kaupan yhteydessä, mutta omistajuus siirtyy vasta kun koko kauppahinta on maksettu. Jos osa koiran hinnasta maksetaan myöhemmin, tulee maksuehdoista tehdä lisäksi erillinen osamaksusopimus, jonka löydät tämän sivun alareunasta. Uuden omistajan tulee myös huolehtia omistajailmoituksen tekemisestä, josta löydät lisää tietoa täältä.

Downloadable file
Sopimus koiran kaupasta (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sopimukselle koiran kaupasta.
Päivitetty 13.12.2024
Sopimus koiran kaupasta (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sopimukselle koiran kaupasta.
Päivitetty
Köpeavtal för hund (förklaring)
I detta formulär hittar du förklaringar till avtalet som träder i kraft den 1 april 2021.
Päivitetty
Sales agreement for dog (explanations)
Päivitetty

Koiran sijoittamiseen liittyvät sopimuslomakkeet 2023

Koiran sijoittaminen tarkoittaa, että koiran omistajuus säilyy koiran luovuttajalla, eli useimmiten kasvattajalla, mutta koiran hallintaoikeus siirtyy vastaanottajalle. Tällöin tulee tehdä sijoitussopimus ja sen ehtoihin tulee perehtyä tarkasti. Nartulle ja urokselle on omat sopimuslomakkeet.

The form can be filled and saved
Sijoitussopimus narttukoirasta (täytettävä)
Tällä lomakkeella sovitaan nartun sijoittamisesta toiselle haltijalle. Lomake voimassa 1.4.2021 alkaen.
Päivitetty 22.3.2021
Sijoitussopimus narttukoirasta (täytettävä)
Tällä lomakkeella sovitaan nartun sijoittamisesta toiselle haltijalle. Lomake voimassa 1.4.2021 alkaen.
Päivitetty
Fodervärdsavtal för tik (ifyllbar)
Formuläret gäller från 1.4.2021.
Päivitetty
Foster agreement for bitch (fill in)
Päivitetty
Downloadable file
Sijoitussopimus narttukoirasta (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sijoitussopimukselle narttukoirasta.
Päivitetty 22.3.2021
Sijoitussopimus narttukoirasta (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sijoitussopimukselle narttukoirasta.
Päivitetty
Fodervärdsavtal för tik (förklaring)
I detta formulär hittar du förklaringar till avtalet som träder i kraft den 1 april 2021.
Päivitetty
The form can be filled and saved
Sijoitussopimus uroskoirasta (täytettävä)
Tällä lomakkeella sovitaan uroksen sijoittamisesta tioselle haltijalle. Lomake on voimassa 1.4.2021 alkaen.
Päivitetty 22.3.2021
Sijoitussopimus uroskoirasta (täytettävä)
Tällä lomakkeella sovitaan uroksen sijoittamisesta tioselle haltijalle. Lomake on voimassa 1.4.2021 alkaen.
Päivitetty
Fodervärdsavtal för hanhund (ifyllbar)
Formuläret gäller från 1.4.2021.
Päivitetty
Fosterer agreement for male dog (fill in)
Päivitetty

Astutukseen ja jalostusoikeuden luovutukseen liittyvät sopimuslomakkeet 2023

Kun narttu astutetaan, tulee astutustapahtumasta ja pentueen korvauksista tehdä kirjallinen sopimus. Sopimus suositellaan tehtäväksi ennen astutusta.

Koiran omistaja voi luovuttaa koiransa jalostusoikeuden toiselle henkilölle, jolloin tuleva pentue rekisteröidään nartun jalostusoikeuden haltijalle. Jos uroksen jalostusoikeus luovutetaan toiselle henkilölle, tällä on oikeus allekirjoittaa astutussopimus sekä pentueen rekisteröintiä varten tarvittava astutustodistus. Sopimus koiran jalostusoikeuden luovuttamisesta suositellaan tehtäväksi ennen astutusta. Jalostusoikeuden voi luovuttaa myös Omakoira-palvelun kautta.

The form can be filled and saved
Sopimus jalostusoikeuden käytöstä (täytettävä)
Tällä lomakkeella koiran omistaja voi väliaikaisesti luovuttaa omistamansa koiran jalostusoikeuden toiselle henkilölle. Lomake on voimassa 1.4.2021 alkaen.
Päivitetty 12.12.2024

Avtal om överlåtelse av avelsrätt (ifyllbar)
Formuläret gäller från 1.4.2021.
Päivitetty
Agreement on transfer of breeding rights (fill in)
Päivitetty
Downloadable file
Sopimus jalostusoikeuden käytöstä (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sopimukselle jalostusoikeuden käytöstä.
Päivitetty 5.4.2023
Sopimus jalostusoikeuden käytöstä (selite)
Tästä lomakkeesta löydät selitteet 1.4.2021 voimaan tulevalle sopimukselle jalostusoikeuden käytöstä.
Päivitetty
Avtal om överlåtelse av avelsrätt (förklaring)
I detta formulär hittar du förklaringar till avtalet som träder i kraft den 1 april 2021.
Päivitetty