Elämä rikastuu, kun intohimot kohtaavat

Huippu-urheilijan arki on kurinalaista treenaamista, tankkaamista ja palautumista. Läsnä on alati epävarmuus tulevasta, urheilussa kun mikään ei ole taattua. Muulle elämälle ei jää aikaa, ellei se tapahdu kotona tai kodin ympäristössä. Minulle koirat tuovat virkistävää tasapainoa elämään ja huoltavat samalla mielenterveyttä. Kohtaamiset koirien omistajien kanssa tuovat tietyllä tavalla yksinäiseen urheilijaelämään iloa ja sisältöä.

Koiraharrastukseni alkoi jo pienenä kun sain ensimmäisen koirani, Coton de Tulear Jekun. Se joutui kuitenkin muuttamaan pian enoni luokse naapuriin siskoni koira-allergian takia. Sen jälkeen ajattelin pitkään, etten voi koiraa ottaa, koska asuin ulkomailla ja matkustelin paljon. Kuitenkin lomamatkalla Egyptissä 2016 osuin paikalle kun kadulla lyötiin ja potkittiin pientä koiranpentua. Juoksin ottamaan sen turvaan. Siinä minulla oli sylissäni pieni sekarotuinen koiranpentu, enkä siitä voinut enää luopua. Pikku-Raad tuli mukanani Egyptistä silloiseen kotimaahani Portugaliin ja muutti elämäni. Raad antoi elämälleni uuden tarkoituksen ja on auttanut minut yli todella vaikeista elämäntilanteista. Raad oli aina lohduttamassa ja nuolemassa kyyneleet. Sen kanssa aloin juoksentelemaan huvikseni.

Muutimme Espanjaan ja Raad ”tarvitsi” kaverin, joten meille tuli sekarotuinen Maya. Espanjassa koirat saavat yleensä kulkea vapaina kaduilla ja puistoissa. Koirien myötä tulikin opittua paljon arjen espanjaa, koska paikalliset harvemmin osaavat englantia. ”Miksi toinen koirasi on hihnassa? Antaisit sen elää!”, oli yksi yleisimpiä kommentteja. Kerran jahtasin rannalla Mayaa, jonka sillä kerralla olisi pitänyt olla hihnassa, yli kilometrin ja päädyin yleisurheilukentälle, josta uusi urheilu-urani alkoikin reilua viikkoa myöhemmin. Koirat auttoivat pitämään arjen rytmiä yllä ja saamaan muuta ajateltavaa kaiken stressin ja vaikeuksien keskellä. Kun minut esimerkiksi ryöstettiin, toivat koirat turvaa ja lohtua. Niiden takia jaksoi nousta aamuisin.

Tokion olympialaisiin valmistavalla leirillä 2021 aloin haaveilemaan kolmannesta koirasta. Olin silloin loukkaantuneena, mutta pennusta haaveilu ja pentueiden tutkiminen auttoi jaksamaan. Mietin aluksi pienten rotujen vaihtoehtoja, kun kotonani oli kaksi pientä koiraa. Olin kuitenkin aina haaveillut siperianhuskeista, ja tavattuani nykyisen Tokyo-huskyni emon, olin vakuuttunut, että tässä on minun rotuni. Olin kerran ollut reen kyydissä ja unelmoin, että jonain päivänä Tokyo voisi vetää rekeä. Olympialaisten jälkeen jouduin takareisien leikkaukseen, mutta koiranpentu toi iloa arkeen ja kuntoutukseen ja auttoi tutustumaan uuteen naapurustoomme. Tokyo sai leikkikavereita naapurin lapinkoirasta ja samojedista ja minä seuraa omistajista. Koirien kanssa uusiin ihmisiin tutustuminen on helppoa.

Kesä 2022 ei myöskään ollut urheilullisesti helppo. Yhden vamman ja kahden koronataudin takia en pystynyt kilpailemaan juuri ollenkaan. Keväällä aloin haaveilemaan toisesta siperianhuskysta, nyt täysin käyttölinjaisesta. Kevään etelänleirillä kärsin monista kivuista ja siellä treenien jälkeen vietin taas päivät tutkien kenneleitä ja pentueita. Olen jo aiemmin päättänyt, että lopetan urheilu-urani vuoden 2024 olympialaisiin. Aloin haaveilla koirien kanssa kilpailemisesta siitä alkaen. Päädyin kysymään huskien kanssa menestyneeltä Susanna Bürklandilta, olisiko häneltä mahdollista saada kunnon juoksijapentu. Sattuman tai kohtalon kautta heille oli juuri tulossa niin paljon pentuja, että minulle saattaisi riittää pentu. Sattumaa tai kohtaloa oli myös se, että kun jouduin jättämään väliin kesän MM-kisat, oli Cairo-pennun luovutuspäivä juuri se sama, jolloin minun piti juosta MM-kisoissa 100 metrin aitojen alkuerät.

Cairon saapumista odotellessa kävin katsomassa pentuja ja sain paljon uutta tietoa valjakkourheilusta Susannalta ja hänen mieheltään Erkiltä. Erkki taisi kysyä, kuinka nopeasti luulen pystyväni juoksemaan koirajuoksussa juostavan matkan. En ollut ajatellut koirajuoksua lajina, pikajuoksija kun olen, mutta siitä innostus alkoi. Kyselin Suomen parhailta kestävyysjuoksijoilta pystyisinkö tiettyihin aikoihin muutaman kuukauden treenillä ja sain positiivisia kommentteja. Kun kesän kilpailukauteni oli keskeytynyt, aloin lenkkeillä Tokyon kanssa. Koiran kanssa pidemmänkin matkan juokseminen on ollut niin kivaa, että olenkin tehnyt kaikki uuden peruskuntokauteni pidemmät harjoitukset koirien kanssa. Cairo-pentu on saanut juosta vapaana mukana. Toiveissa on, että Cairosta tulee huippujuoksija ja pääsemme tulevaisuudessa kilpailemaan yhdessä.

Kun kesän kilpailukalenteri tyhjeni, aloin vapaa-ajalla opiskelemaan koirien koulutusohjaajaksi. Haluaisin tulevaisuudessa valmentaa urheilijoita sekä työskennellä koirien kanssa. Koirankoulutusohjaaja-kurssi ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Pieneltä isosilmäiseltä Raadiltani pullahti heinäkuussa silmä ulos ja sain valtavasti henkistä tukea ja neuvoja kurssin vetäjältä. En tiedä miten olisimme selvinneet ilman sitä tukea.

Haaveilu, unelmointi, koirista ja koiraurheilusta puhuminen ovat auttaneet pitämään balanssia yllä huippu-urheilijan elämässä, jossa kaikki keskittyy urheiluun ja tapaa ihmisiä vain urheilun parista. Kohtaamiset koiraihmisten kanssa ovat tuoneet minulle paljon iloa ja apua, tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia. Olen löytänyt elämääni toisenkin intohimon.